Blogi

13.9.2019

Auta asiakastasi sisältömarkkinoinnin voimin!

Moderni myynti ei tarkoita ostajan häiriköintiä, vaan asiakkaan auttamista ostoprosessin eri vaiheissa. Parhaiten tämä onnistuu sisältömarkkinoinnin keinoin, jolloin ostajan tarvitsema apu ja neuvot ovat aina tarvittaessa saatavilla. Kun sisältö on vielä arvokasta ja kohdistettu personoidusti asiakkaalle, helpottaa se myyjän ja ostajan välisen luottamuksen syntymistä. Luottamuksen olemassaolo on puolestaan hedelmällisen yhteistyön alku ja juuri.

Kaikki lähtee kuitenkin sisällöstä ja kuten tiedetään, timanttinen sisältö tahkoaa ennen pitkää myös enemmän liikevaihtoa. Opi siis auttamaan asiakastasi!

Markkinoinnin ytimessä on sisältö

Miten tuottaa ostajan kannalta mielenkiintoista ja relevanttia sisältöä, joka houkuttelee ja sitouttaa haluttua kohdeyleisöä?

Sisällöntuottaminen on kokonaisuus, joka vaatii jakamiskelpoisia ideoita, sujuvan suunnitelman sekä toistettavan prosessin. Niin, ja se vaikein osuus – kirjoittaminen. Me kaikki tiedämme sen tunteen kun päässä lyö tyhjää ja tekstiä ei vain tule ei sitten mistään. Lopulta kun jotain tekstiä on kasassa, niin sitä viilataan ja analysoidaan kuin kysessä olisi kirjoituksen maailmanmestaruuskilpailut.

Älä siis laita sitä kaikista kireintä pipoa päähän kun tuotat sisältöä. Sitä paitsi virheistä oppii ja kokemusta karttuu. Lue blogistamme vinkit timanttiseen sisällöntuotantoon!

Kuinka hyvin tunnet asiakkaasi?

Älä arvaile, vaan tiedä. Kun tunnet asiakkaasi, pystyt segmentoimaan asiakkaasi ostajapersooniin ja lähestyä kutakin kohderyhmää heitä mieleenjäävällä markkinointiviestillä. Jopa asiakkaat odottavat tänä päivänä kohdennettua viestintää!

Harvalla yrityksellä on tarkoitus myydä ”jokaiselle jotakin”, jonka takia on elintärkeää tunnistaa ne ostajapersoonat, kenelle yrityksesi toimintamalli sopii. Huolellisen analyysin pohjalta luodut ostajapersoonat auttavat sinua palvelemaan unelma-asiakkaitasi paremmin heille personoidulla sisällöllä.

Miten tunnistaa ostajapersoonat ja mitä tehdä sitten, kun ne on tunnistettu? Tsekkaa blogistamme vinkkejä ostajapersoonien luomiseen!

Viesti verkkosivuilla selkeästi mutta kiinnostavasti!

Tarinoilla on mieletön voima, sillä ne inspiroivat ihmisiä ja niiden kautta luodaan kestäviä suhteita. Yritysten verkkosivuilla esiintyvään korporaatiolätinään ei pysty samaistumaan, mutta kiinnostavan tarinan kautta kerrottuun viestiin pystyy. Sisällöntuotannossa on puolestaan kaksi erityyppistä sisältökategoriaa, joita kannattaa ripotella verkkosivuille ja someen tietyssä suhteessa. Ota alla olevien videoiden avulla tarinankerronta ja sisällöntuotannon kategoriat haltuun ja aloita selkeä, mutta mieleenpainuva viestintä!

Miksi Oatleyn kauramaito jyrää muut?

Mikä erottaa markkinajohtajat kilpailijoista? Onko se salainen ainesosa tuoteselosteessa vai sittenkin timanttinen tarina, joka houkuttelee kohderyhmää kuin hunaja mehiläisiä?

Vinkkejä sisällöntuotannon kategorioihin

Somesta ja verkkosivuilta löytyvän sisällön voi jaotella kahteen eri kategoriaan: kaupalliseen ja sitouttavaan. Katso videolta, missä suhteessa näitä erilaisia sisältöjä kannattaa verkkosivuille tai someen ripotella, jotta saa sisällöistään parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Miten tuottaa kiinnostavaa sisältöä verkkosivuille?

Korporaatiolätinä ei kiinnosta ketään! Siitä huolimatta yritysten verkkosivut ovat täynnä lukijaa vieroittavaa ammattijargonia. Katso videolta Tiinan neuvot asiakkaita kiinnostavan verkkosisällön tuottamiseen.

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti CRM digitaalinen markkinointi digivalmennus DO2018 etävalmennus hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu Laskurit marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut Saavutettavuus salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi social selling Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys