19.2.2018

Digitaalisen markkinoinnin villi länsi

Eräs yrittäjä oli epävarma markkinointinsa menetelmistä ja pyysi Verkkoasemalta digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaa tapaamiseen. Pohjatyönä tein yrityksen verkkosivuista web-analyysin. Hakutuloksia tarkastellessa huomasin, että asiakkaalla olikin jo AdWords -mainonta käytössään toisin, kuin pohjatiedoista olin ymmärtänyt.

Tapaaminen starttasi asiakasyrityksen toimitusjohtajan (jatkossa TJ) kanssa, joka oli vastuussa yrityksensä markkinoinnista ja kertoi olevansa ummikko digitaalisen markkinoinnin saralla. Kysäisin TJ:ltä, kuka heillä sitten vastaa Google AdWords –mainonnasta, jolloin asiakas kaiveli esille kahden eri toimittajan laskut ja sopimukset.

Vähän aikaa asioita pähkäiltyäni sain selville, että asiakkaalla oli ollut Google AdWords –mainontaa muutaman vuoden ajan toimittajalta X ja syksystä asti myös toimittajalta Y. Toimittaja Y:n tilaus oli tehty sen takia, että palveluntarjoaja oli kertonut toimittaja X:n mainonnan olevat puutteellista. Molemmat kampanjat sisälsivät kuitenkin samat avainsanat, joten hakukonemainontaa oli tehty röyhkeästi tuplana.

Google AdWords –toimittajien sopimus- ja laskutuskiemurat

Lähdin TJ:n pyynnöstä selvittelemään puhelimitse Google AdWords –mainonnan tilannetta molemmilta toimittajilta. Löydökset olivat kiinnostavia:

Toimittaja X:

  • Sopimuksen kustannukset vuositasolla olivat 5 100 euroa, joka sisälsi kampanjan 12 avainsanalle ja 5000 kpl klikkauksia (=sivustolla kävijöitä) ja yhden raportin tuloksista.
  • Kampanjan voi katkaista vasta, kun klikkauset ovat kuluneet loppuun.
  • Tutkiskeltuani asiaa selvisi, ettei mainoksia näkynyt kuitenkaan Google hauissa lainkaan. Toimittaja X:n asiakaspalveluun soitettuani ystävällinen asiakaspalvelija ehdotti, että klikkauksiin suunnattu raha olisi kulutettu loppuun. Tätä epäilin kuitenkin kovasti, sillä vuotta oli tuossa vaiheessa kulunut 4 kuukautta ja 9 päivää ja koko edellisellä kaudella klikkauksia oli alle 5 000.. Toimittaja X:n prosessin mukaisesti kampanjan tilanteesta tehtiin vikailmoitus kampanjavastaavalle.

Toimittaja Y:

  • Sopimuksen kesto oli vuosi ja kustannukset asiakkaalle noin 3 500 euroa. Tällä euromäärällä sai vuosisopimuksen, jossa mainontaa tehtiin
    vain kahdeksan viikon ajan sovituille kolmelle avainsanalle. Lisäksi jokaisesta viikosta perittiin erikseen 156 euron mediamaksu.
  • Lasku lähetetään omatoimisesti, kampanjan käynnistäminen pitää asiakkaan huomata erikseen pyytää.

Eurot tiskissä ja tulokset hukassa?

Selvityksen jälkeen tiivistin TJ:lle tilanteen:

  • Kokonaiskustannukset vuoden ajalta olivat 5100 + 3500 + 8*(156) = 9 848 euroa.

Mitä asiakas oli tällä saanut?

  • Toimittaja X:n mainokset eivät näkyneet lainkaan ja toimittaja Y:n mainokset näkyivät vuoden sijaan kahdeksan viikon ajan.
  • Ehdotin TJ:lle kampanjoiden keskeytystä, joka oli hänenkin mielestään järkevintä.

Sain lähtiessäni lujan kädenpuristuksen ja kiitoksen. TJ:lle käteen jäi selvitetty tilanne, helpottunut mieli ja jättämäni lasku, jonka loppusumma oli 0 €!

Vinkkejä Google AdWords-kampanjoiden tilaamiseen:

  • Anna markkinointivastuu yhdelle henkilölle. Näin vältät tuplalaskutukset.
  • Tapaa toimittaja kasvokkain, näin asiat tulevat varmasti selväksi ja oikeinymmärretyksi.
  • Ole utelias ja kysele. Referenssit kertovat paljon.
  • Pyydä kirjallinen tarjous ja tutustu siihen huolella. Mikä siivu menee palveluntarjoajalle ja kuinka paljon Google AdWords –klikkauksiin.
  • Älä suostu pitkiin sopimuksiin ja vaadi, että kampanjan aikana tulee voida tehdä myös muutoksia vähintään avainsanoihin ja mainoksiin.
  • Vaadi vähintään kuukausitasolla raportoinnit AdWords –mainonnan tilanteesta.
  • (Voit vaatia myös pääsyä kampanjan hallintaan.)
  • Seuraa verkkosivuston analytiikan kautta todellisia hyötyjä. Kuinka moni AdWords –mainonnan kautta tulleista kävijöistä tekee kaupat tai ottaa
    muuten sinuun yhteyttä?

Jos tuntuu, että aika ei riitä kaikkeen tähän, hanki itsellesi luotettava kumppani digitaalisen markkinoinnin tekemiseen! Muista myös, että Google AdWords on vain yksi osa digimarkkinointia. Jos haluat saada digitaalisen markkinoinnin kokonaisuuden haltuun, tutustu Marketing IT-palveluumme.

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys