22.5.2019

Markkinoinnin automaatio tänään ja tulevaisuudessa

Markkinoinnin automaatiojärjestelmät ovat olleet kuuma puheenaihe viime vuosina ja Suomessakin yhä useampi suuri yritys käyttää markkinoinnin automaatio-ohjelmistoja päivittäin.

Dingle toteutti keväällä 2018 mielenkiintoisen markkinoinnin automaatiotutkimuksen, josta innostuin tutkimaan aihetta lisää ja kirjoittamaan tämän blogipostauksen. Blogissa luodaan katsaus markkinoinnin automaation nykytilaan ja kurkataan tulevaisuuteen. Kuinka moni oikeasti osaa hyödyntää markkinoinnin automaation täyttä potentiaalia, sekä mitkä ovat suurimmat sudenkuopat ja miten näistä selvitään?

Vielä vuonna 2014 markkinoinnin automaatiojärjestelmien käyttö suomalaisissa yrityksissä oli marginaalista. Viiden vuoden aikana suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja tällä hetkellä käyttöaste on 46 %. Valtaosa käyttäjistä on kuitenkin hankkinut omansa vuosi tai pari sitten – eli juuri silloin kun innostus markkinoinnin automaatiota kohtaan on ollut huipussaan. Suurin buumi on nyt laantunut ja markkinoinnin automaatiojärjestelmiä hankitaan tasaisemmin. Räjähtäneen suosion seurauksena myös erilaisia järjestelmiä on tupsahdellut markkinoille kuin sieniä sateella, ja jokaiselle löytyy varmasti omansa. Alkuun pääsee edullisesti ja helposti ActiveCampaignin avulla, kun taas esimerkiksi ViidakkoCEM, Pardot tai Hubspot ovat jo kalliimpia ja monipuolisempia järjestelmäkokonaisuuksia. Suosituin järjestelmistä on kuitenkin se suurin: Hubspot. Dinglen tutkimuksen mukaan Hubspotin lisäksi myös Salesforcen Pardotilla sekä sähköpostityökalu Mailchimpillä on omat käyttäjäkuntansa. Markkinoinnin automaatio -oppaassamme jaoimme vinkkejä järjestelmän valintaan ja käyttöönottoon.

Miksi markkinoinnin automaatio kiinnostaa?

Markkinoinnin automaatiojärjestelmistä on tullut suosittuja ennen kaikkea monipuolisuutensa ansiosta. Markkinoinnin automaatio on sekä myynnin että markkinoinnin kaveri. Se tunnistaa ja kerää tietoa potentiaalisista asiakkaista, minkä lisäksi vielä markkinointiviestien kohdentaminen sekä potentiaalisen asiakkaan hoivaaminen läpi ostopolunkin onnistuu.

Dinglen tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurimmaksi automaatiojärjestelmien hyödyksi kuvataan parempi viestien kohdentaminen sekä markkinoinnin tehokkuuden kasvaminen.

Lisäksi markkinoinnin automaatio tarjoaa paljon mahdollisuuksia myynnin ja markkinoinnin yhteistyön kehittämiseen. Myynnin ja markkinoinnin tiiviimpi yhteistyö nähtiin kolmanneksi merkittävimpänä hyötynä, mutta silti vain 28 % Dinglen tutkimukseen vastanneista kertoi käyttävänsä automaatio-järjestelmäänsä myyntisuppilon analysointiin. Mielenkiintoinen huomio, joka paljastaa miten automaatiojärjestelmästä ollaan innoissaan, mutta täyttä potentiaalia ei välttämättä osata hyödyntää täysin. Markkinoinnin automaatiojärjestelmät tarjoavat yrityksille upeita mahdollisuuksia, mutta silti yleisin käyttötarkoitus on edelleen perinteinen sähköpostimarkkinointi. Tämän vuoksi ammattilaisen apu järjestelmän käyttöönotossa voi olla yritykselle kullanarvoista.

Markkinoinnin automaation haasteet

Markkinoinin automaatio mielletään usein haastavaksi mikä todennäköisesti on syynä myös siihen, ettei potentiaalia hyödynnetä täysin. Järjestelmät ollaan otettu käyttöön nopeasti, eikä niiden erikoisominaisuuksiin olla osattu perehtyä välttämättä täysin.

Dinglen tutkimus paljastaa, että erityisen haastavaksi koetaan järjestelmien monimutkaisuus sekä niihin liittyvät integraatiot. Myös analytiikka ja tulosten raportointi aiheuttavat harmaita hiuksia. Huolestuttavaa tuloksissa on myöskin se, että valtaosa vastaajista kokee sisältöstrategiansa olevan epäonnistunut tai ainoastaan kohtalaisella tasolla. Markkinoinnin automaation käyttöönottoon tuntuu siis liittyvän monenlaisia ongelmia ja haasteita – onhan se laaja kokonaisuus niin sisältöjä kuin tekniikkaakin ja vaatii käyttäjältään resursseja. Siksi markkinoinnin automaatiojärjestelmän käyttö tuntuu vaikealta ja käyttö muuttuu ainoastaan sähköpostien lähettelyksi tai järjestelmästä luovutaan kokonaan.

Onneksi ongelmiin on olemassa apua ja haasteita voidaan taklata hankkimalla asiantunteva kumppani avuksi, joko kouluttamaan tai hoitamaan automaatio kokonaan. Myös Verkkoasemalta löytyy markkinoinnin automaation asiantuntijoita, joten jos tunnet olevasi yksin, kysäise apua!

Kurkistus kristallipalloon – markkinoinnin automaation tulevaisuus 

Vaikka suurin innostus markkinoinnin automaatiojärjestelmiä kohtaan on laantumassa en näe tulevaisuutta lainkaan synkkänä – päinvastoin! Tällä hetkellä markkinoinnin automaatiojärjestelmien käyttäjät tutustuvat uusiin markkinoinnin työkaluihinsa ja syventyvät niiden mahdollisuuksiin, mikä mahdollistaa tehokkaamman käytön tulevaisuudessa.

Myös Dinglen tutkimus tukee ennustustani. Tulevaisuudessa noin puolet kyselyyn vastanneista aikoo kasvattaa panoksiaan markkinoinnin automaatiojärjestelmiin ja niihin liittyviin palveluihin. Markkinoinnin automaatiojärjestelmistä pyritään tulevaisuudessa saamaan entistä tehokkaammin hyötyjä irti ja panostetaan strategiaan sekä entistä laadukkaampiin liideihin.

Näenkin markkinoinnin automaation mahdollistavan tulevaisuudessa entistä tiiviimmän markkinoinnin ja myynnin yhteistyön, Smarketingin.

Jos sinun yrityksesi ei ole vielä hypännyt markkinoinnin automaatiokelkkaan, nyt on ehdottomasti aika! Autamme sinua mielellämme niin järjestelmän valinnassa, implementoinnissa kuin haasteiden taklaamisessakin, otahan yhteyttä!

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys