Blogi

17.9.2018

Onko somesta hyötyä myynnissä?

Ei tarvitse mennä montaa vuotta taaksepäin, kun somen käyttäminen töissä oli työnantajan ajan tuhlaamista. Koettiin, että siellä viihtyminen oli pelkästään henkilökohtaista toimintaa eikä liittynyt myyntiin saatikka sitten ”oikeisiin töihin”. Suosittu lausahdus on ollut myös seuraava: ”Ei ne meidän asiakkaat Facebookissa ole!”

Sosiaalinen media on mahdollisuuksien areena tänä päivänä. Päättäjistä 80 % on tavoitettavissa vähintään yhden sosiaalisen median kanavan kautta.

Suomen somelukuja (2017, Harto Pönkä):

  • Facebookissa 2,7 miljoonaa käyttäjää
  • 2,4 miljoonaa YouTubekäyttäjää
  • Instagramissa 1,1 miljoonaa
  • LinkedInissä 0,7 miljoonaa
  • ja Twitterissä 0,7 miljoonaa käyttäjää.

Tänään tilanne on siis täysin toinen. Puhutaan työnantajalähettiläisyydestä ja kannustetaan työntekijöitä aktiiviseen some-presenssiin. Some-kanavia on alettu kohdella myös merkittävinä mediakanavina.

Some viestinviejänä

Some on erinomainen viestinviejä. Oikein kohdentamalla voidaan saada merkittävästi kävijävolyymiä esimerkiksi verkkosivuille juuri halutusta kohderyhmästä. Esimerkkinä voit tutustua Verkkiksen omaan some-dataan tästä!

Facebook on käyttäjämäärältään suurin media some-kanavista, joten suosittelen sen hyödyntämistä niin B2B- kuin B2C-bisneksessäkin. On kuitenkin huomattava se, että pelkkä tykkääjien kerääminen ei kuitenkaan takaa näkyvyyttä, vaan näkyvyyden saamiseksi täytyy käyttää euroja. Yksityishenkilöt saavat siis Facebookin edut, mutta yritysten täytyy maksaa medianäkyvyydestä.

Mainontaa käyttämällä saadaan levitettyä yrityksen tuottamaa kiinnostavaa sisältöä ja tarinoita hyvin kohdennetulle ja kiinnostavalle kohderyhmälle. Mainonta Facebookissa on edullista ja sitä voidaan mitata ja optimoida. Pienelläkin mediabudjetilla voidaan saada merkittävää mainontaa toteutettua. Tavoitteena mainonnassa on yleensä ajaa liikennettä yrityksen verkkosivuille, jossa kävijöistä voidaan lähteä jalostamaan kontakteja ja lopulta liidejä myyntiin. Kohdennettua mainontaa voidaan tehdä myös LinkedInissä, mutta se on kustannuksiltaan Facebookia kalliimpaa.

Myyjät voivat myös itse toimia henkilökohtaisten profiiliensa kautta yrityksen tarinan eteenpäin viejänä. Vaikka yritystileillä ei ilmaista näkyvyyttä ole, niin se ei tosiaan koske henkilökohtaisia tilejä. On suositeltavaa, että myyjät jakaisivat yrityksen postauksia omilla henkilökohtaisilla LinkedIn ja/tai Facebook-sivuillaan omilla näkemyksillään höystettynä.

Some myyjän työkaluna

Sosiaalinen myynti (social selling) on tämän hetkeen kuuma aihe myynnin AI:n lisäksi. Sosiaalinen myynti viittaa siihen, kuinka tulevien asiakkaiden kanssa voidaan vuorovaikuttaa some-kanavissa jo ennen varsinaisen kaupankäynnin alkua. PR eli suhdetoiminta on viety verkkoon.

Jotta sosiaalisessa myynnissä voitaisiin onnistua, tulisi myyjän ottaa huomioon seuraavat asiat:

  1. Oikean kanavan valinta. Missä tulevat asiakkaasi liikkuvat, siellä tulisi myös myyjän olla. LinkedIn on tällä hetkellä B2B-bisneksen ehdoton ykkönen.
  2. Ei ole ihan yhdentekevää, kuinka some-kanavissa viestitään. Erityisesti LinkedInissä arvostetaan arvoa tuottavaa sisältöä, ei niinkään yhdentekeviä päivityksiä siitä, kuinka itsellä sattuu menemään. Bisnekseen, markkinointiin, myyntiin ja johtamiseen liittyvät henkilökohtaiset tarinat purevat parhaiten. Myös videot nostavat rooliaan ja sama ajatus sisällön suhteen puree myös siellä.
  3. Ole oma itsesi.
  4. Kerran viikossa käynti ei riitä. LinkedInissä olisi hyvä käydä, jos ei päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä. Twitterissä aktiivisuutta voisi mitata jopa tunneissa. Kommentoi verkostosi postauksia, tuo omia näkemyksiäsi esille ja ole positiivinen – anna hyvistä jutuista hyvää feedbackia!

Suosittelen ottamaan somen mukaan myynnin kehittämiseen. Oikein käytettynä se on loistava viestinviejä ja verkostoitumiskanava.

Myynnillisin terkuin,

Tiina

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti CRM digitaalinen markkinointi digivalmennus DO2018 etävalmennus hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu Laskurit marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut Saavutettavuus salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi social selling Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys