22.11.2017

Päiväni #verkkisläisenä

Osallistuin maanantaina 13.11. Tuhat nuorta johtajaa -päivään Verkkoaseman Riikan kanssa. Kampanjaan törmäsin sosiaalisessa mediassa ja päätin saman tien hakea mukaan. Etukäteen päivää ei oltu sen kummemmin suunniteltu – ajatuksena oli, että pääsisin mukaan kaikkeen, mitä Riikan päivän ohjelmaan kuuluu. Itselläni ei kokemusta digitoimiston arjesta ollut, joten avoimin mielin lähdin maanantaina kohti Verkkistä. Toiveena oli päästä tutustumaan täysin uuteen kiinnostavaan alaan ja paikkaan, jonka kaltaisessa voisin mahdollisesti tulevaisuudessa työskennellä.

Aamulla soitin Verkkiksen ovikelloa ja oven tuli avaamaan Joni. Kättelyt, ”Mää oon tulossa täksi päiväksi teille.” ja homma käyntiin. Blogin kuvat ovat Verkkoaseman Instagram-tarinasta, jota päivitin päivän mittaan.

Klo 9.00 digitaalisen markkinoinnin tiimin aamupalaveri

Aamu alkoi palaverilla, jossa Riikan tiimin jäsenet pääsivät perille viikon työtehtävistä. Ainakin raportteja, seurantaa ja Facebook-kampanjoita luvassa. Myös joulu lähestyy, joten puhetta oli myös joulun ja vuoden vaihteen aikatauluista.

Klo 9.30 koko tiimin viikkopalaveri

Maanantaiaamun seuraava palaveri pidettiin koko Verkkiksen tiimin kesken. Palaverissa käytiin läpi kaikki käynnissä olevat projektit ja niiden tilanne, projektien seuraavat toimenpiteet ja aikataulut. Projekteja on paljon, mutta tottuneiden palaveeraajien käsittelyssä asiat soljuivat sujuvasti eteenpäin. Palaverissa esille tulleita asioita olivat muun muassa hakukoneoptimointi, verkkosivujen koodien bugit ja ajankohtainen GDPR-asetus.

Klo 10.30 sosiaalisen median valmennuksen valmistelua

Palaverin jälkeen tiimi jatkoi työskentelyä taskien, eli eri projekteihin liittyvien pienempien tehtävien, parissa. Riikka ja Elina viimeistelivät seuraavan päivän yrittäjille suunnatun sosiaalisen median valmennuksen materiaaleja.

Klo 11.15 lounasta Roosterissa

Parhaatkaan tekijät eivät toimi ilman polttoainetta, sitä siis alakerran naapurista.

Klo 11.45 markkinoinnin automaatiota Verkkiksen uusille sivuille

Lounaan jälkeen pääsin tutustumaan markkinoinnin automaatioon Riikan ja Harrin kanssa. Verkkiksen uudet sivut oli aukaistu muutamaa päivää aikaisemmin, joten sivujen lomakkeet kaipasivat päivitystä.

Klo 13.00 LinkedIn-preppausta Tiinan johdolla

Iltapäivällä verkkisläiset kokoontuivat Tiinan pitämään LinkedIn-preppaukseen. Läppärit auki, Linkkarit tulille ja oma asiantuntijabrändi hienosäätöön. Tiimin jäsenten LinkedIn-läsnäolo oli jo valmiiksi melko hyvällä tasolla, mutta aina voi pyrkiä vielä parempaan. Tiina kannusti säännölliseen läsnäoloon, rohkeaan verkostoitumiseen ja ennakkoluulottomiin yhteydenottoihin, kun mielenkiintoisia tyyppejä tulee vastaan.

Klo 14.00 videokuvausta, Tiinan haastateltavana

LinkedIn-workshopin jälkeen Joni ja Tiina jatkoivat videoiden kuvaamisen parissa. Videot ilmestyvät Verkkiksen YouTube-kanavalle, ja tulossa on ainakin asiaa johtamisesta. Myös minä pääsin Tiinan haastateltavaksi, ja olihan se jännää! Keskustelimme muun muassa tulevaisuudesta ja siitä, miltä Verkkoaseman päivä näyttää ”ulkopuolisin” silmin.

Klo 15.15 palaveri yhdessä Laavu Solutionsin kanssa

Päivän viimeisenä ohjelmanumerona oli palaveri Verkkiksen naapurissa toimivan Laavu Solutionsin kanssa. Palaverin aiheena oli Verkkiksen ja Laavun yhteistyössä tammikuussa järjestämä Digital Oulu 2018 -tapahtuma. Tämäkin palaveri saatiin käytyä tehokkaasti ja sujuvasti läpi – tsekattiin, että kaikki ovat tehtävien tasalla ja päivitettiin tapahtuman aikataulua osallistuvien yritysten varmistuttua.

Klo 16.00 päivän päätös

Vähän ennen neljää suunta kotia kohti. Kiitos, Verkkis!

Riitu Kerola

Tilaa blogit

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys