25.5.2017

#GoogleMarketingNext 2017 – kooste Googlen lanseeraustilaisuudesta

Google piti vuosittaisen lanseeraustilaisuutensa jälleen San Franciscossa 23.5.2017. Tilaisuudessa saimme sylillisen uusia Google-ratkaisuja helpottamaan työskentelyämme Googlen työkalujen parissa sekä parantamaan Google-markkinointimme kohdennettavuutta ja siten kannattavuutta. Blogissani nostan esille tilaisuuden puhujat sekä keskeisimmät uudistukset, jotka ravistelevat totuttuja toimintatapojamme vuosien 2017-2018 aikana.

Googlen lanseeraukset tulevat aina ensin käyttöön Amerikassa ja rantautuvat sitten pikkuhiljaa Eurooppaan – ja lopulta meille Suomeenkin. Viimeisimmät lanseeraukset edellisestä tiedostustilaisuudesta keväältä 2016 tulivat Suomeen kevään 2017 lopulla. On silti hyvä jo nyt varautua tulevaan ja ainakin tämän diginörtin puntti jo tutisee päästä kokeilemaan näitäkin uutukaisia.

Sridhar Ramaswamy (SVP, Ads & Commerce at Google)

Googlen AdWords-liiketoiminnan varatoimitusjohtaja Sridhar Ramaswamy avasi tilaisuuden taustoittaen pian julkaistavia uudistuksia:

Mobiili on muuttanut pysyvästi elämäämme. Sen myötä myös äänihaun rooli on kasvanut merkittävästi: nyt jo 20 % Google-hauista tehdään äänihakuina manuaalisen kirjoittamisen sijaan. Myöhemmin kerromme lisää muun muassa Google Assistentista, joka edesauttaa Googlen ääniohjausta ja toimii tukenasi arjen kiireissä.

Googlen tutkimusten mukaan alle 1/3 brändikohtaamisista koetaan hyödyllisiksi. Kuluttajat olisi otettava keskiöön jo markkinointistrategian luomisvaiheessa, jotta tilannetta saataisiin parannettua. Jokaisen organisaation on hiottava brändiarvonsa huippuun, sillä kilpailu on kovaa.

Tilaisuudessa korostuu kolme teemaa:

1) Smarter With Data

Googlen reaaliaikainen ”mission learning” parantaa asiakaskokemusta ja auttaa tarjoamaan relevanttia sisältöä kohderyhmille. Ideana on kerryttää tietoa Googlen käyttäjistä ja taustatietoja hyödyntämällä tarjota relevantimpaa sisältöä Googlen käyttäjälle. Googlen edustajat jokainen vuorollaan painottavat, että etusijalla on silti yksilön tietoturva ja kuluttajan suoja.

2) One Step or One Second

Välitön poistumisprosentti kasvaa Googlen tutkimusten mukaan mobiilikäyttäjillä 20 % jokaisella sekunnilla, jonka kuluttaja joutuu odottamaan sisältöjen latautumista. Ylipäätänsä mobiilin välitön poistumisprosentti on Googlen tutkimusten mukaan keskimäärin 40 % korkeampi. Mobiilissa nopeus ja yksinkertaisuus ovat siis etusijalla.

Nopeutetut mobiilisivut eli Googlen AMP-sivujen on määrä edesauttaa sisältöjen nopeaa latausta ja vähentää näin riskiä käyttäjien välittömistä poistumisista sivustolla. Nyt Googlen AMP-teknologia ulotetaan myös mainoksiin eli myös nopeutetuille mobiilisivuille ohjatut mainokset latautuvat nopeammin. Uutta mainosmuotoa kutsutaan AMP-mainoksiksi ja se on käytettävissä ainakin Display-markkinoinnissa. Näin yhtenäinen käyttäjäkokemus kulkee läpi ostoprosessin.

3) Non-Line Assistance

Sijaintia hyödyntämällä on määrä saada lähistöllä sijaitseva kuluttaja heräteostoksille ohikulkumatkallaan. Apuna käytetään Google Maps eli karttapalvelun dataa yhdessä mobiililaitteen paikannustoimintojen kanssa. Jo aikaisemmin olemme nähneet, koska liikkeessä on ruuhkaa sekä liikkeen inventaariotietoja Googlen avulla.

Aikaisemmin hakumainoksiin lanseeratut sijaintikohdennukset tuodaan nyt myös videomainonnan puolelle. Näin voit kohdentaa videomainontasi toimipisteesi lähistöllä sijaitseviin laitteisiin. Googlen tutkimusten mukaan 50 % kuluttajista katsoo videoita ennen kivijalassa vierailua.

Branu Narasimhan (Startup Consultant & Mobile Web Architect | Google Developer Groups Organizer at Google)

1) Paremmat yleisöt

Kuluttajien odotukset ovat korkeammalla kuin koskaan. Googlen tutkimusten mukaan 91 % mobiilikäyttäjistä osti nähtyään relevantin mainoksen. Tärkeää on siis tuntea asiakkaansa ja tarjota heille oikeaan aikaan relevanttia tietoa.

Googlen “Mission Learningia” hyödyntämällä voimme kohdentaa mainoksemme paremmin oikeille kohderyhmille. Googlen käyttäjien historia kertoo meille, koska on oikea aika lähestyä. Oikea ajoitus ja kohderyhmä alentavat markkinointikustannuksia ja edesauttavat kohderyhmien konvertoitumista.

2) Uudet yleisöt

Google auttaa meitä löytämään uusia kohderyhmiä hyödyntämällä olemassa olevien kohderyhmiemme tietoja ja etsimällä vastaavuuksia asiakasmalleihimme. Tämä jo Facebookissa pitkään käytössä ollut ”kloonilistojen” ja -yleisöjen rakentaminen tulee siis mahdolliseksi myös Googleen. Tietoja kloonaamalla pyrimme tunnistamaan, mitä kuluttaja on etsimässä tai mikäli hänellä on joku elämän tähtihetkistä edessä: häät, valmistujaiset tai vaikka ristiäiset.

3) Laajemmat yleisöt

Asiakkaiden tuntemisen ohella meidän on kyettävä myös laajentamaan kohderyhmäämme. Google kerää materiaalia mahdollisimman laajalla haavilla, jotta löytäisit oikeat kohderyhmät markkinoinnillesi. Tässä apuna toimii Googlen ”In-Market Audiences”, joka tunnistaa, ketkä ovat etsimässä aktiivisesti tuotetta ja mahdollistaa markkinoinnin tunnistetuille kohderyhmille Googlen display-verkostossa ja YouTubessa.

Karen Yao (Group Product Manager of Advertiser Platforms)

Olennaista on työskennellä kovasti, mutta myös viisaasti ja yksi Googlen keskeisimmistä tehtävistä onkin tarjota työkaluja, joilla työnteko olisi fiksumpaa. Jo aikaisemmin lanseerattu Google Analytics 360 on yksi osoitus tästä. Tietoja tuodaan yhteen, näin asioiden yhteyttä selkeytetään ja raporttien hallinnalla pääset helposti käsiksi ongelmien ytimeen. Maksullisen Google Analytics 360 rinnalle on julkaistu myös ilmainen Google Data Studio, joka tehostaa raportointiasi maksutta.

Uutena työkaluna Google tarjoaa ”Google Optimize” –työkalun, joka edesauttaa sivuston testaamista ilman työläitä verrokkisivustoja. Työkalun avulla voit ohjata valitsemasi kohderyhmät valitsemillesi vaihtoehtoisille laskeutumissivuille ja testata näin, mikä versio laskeutumissivuista on tehokkain. Mikä parasta, testaus on mahdollista suorittaa täysin ilman koodaamista.

Roshan Khan (Senior Product Manager at Google)

Keskeinen tavoite Googlen uudistuksilla on säästää Googlen työkaluilla työskentelevien aikaa. Google on pyrkinyt jatkuvasti parantamaan hausta ostoon jatkuvaa ostopolun analyysiä sekä tutkimuksia siitä. Tähän saakka tukena ovat olleet Google Analytics sekä Double Click Bid Manager, joka helpottaa markkinoinnin analytiikan hallintaa etenkin monikanavaisessa ympäristössä.

Sen lisäksi Google lanseeraa myös uuden Google Survey 360 –työkalun, jolla voi tehdä kattavaa asiakastutkimusta. Työkalun ideana on rakentaa Google AdWordsin uudeleenmarkkinointi-listalle kysely, jolla selvitetään, miksi mainoksesi toimi tai ei toiminut.

Jennifer Liu (Director, Product Management at Google)

Kuten alussa todettiin, äänihakujen määrä Googlessa kasvaa jatkuvasti ja siksi Google on satsannut viime vuodet ääniohjautuvan robotin, Google Assistentin luontiin.

Google Assistentti on päivittäinen apu ihan arkisiin toimintoihin. Se on robotti, joka Googlen ”mission learningia” hyödyntämällä opiskelee isäntäänsä liittyviä tietoja ja pyrkii näin auttamaan erialisissa tilanteissa äänikäskyihin vastaamalla. Esimerkkeinä tilanne, jossa olet ruuhkassa ja tarvitset puhelimestasi tiedon aikataulusta, ajo-ohjeet palaveripaikalle tai vaikka tiedon siitä, mitä kalenterissasi on vielä loppupäivälle tulossa. Google assistentti vastaa kysymyksiisi, tekee tarvittaessa Google-hakuja kertoen etsimäsi tuotteen hinnan, sijainnin sekä saatavuuden sekä selaa kalenteristasi ajan, jolloin pääset ostoksille.

Yhteenvetoa tilaisuudesta

Tiedotustilaisuus on jälleen tunnin setti täynnä painavaa asiaa. Keskeisimmät asiat olivat selkeästi Googlen ”Mission Learning”, kaikessa puhuttiin vain mobiilikäyttöön liittyvistä tilastoista ja analytiikkapuolella pyrittiin parantamaan entisestään eri lähteistä tulevien asioiden koostamismahdollisuuksia. Keskeistä on myös huomata Googlen uusi linja, jossa ilmaistuotteen rinnalle lanseerataan aina myös maksullinen korporaatio-versio. Tämän linjauksen käynnisti jo viime vuoden laseerauksessa julkaistu Google Analytics 360, josta tosin ei vielä lanseerautilaisuudessa puhuttu maksullisena tuotteena.

Googlen edustajat eivät vain keskittyneet luettelemaan julkaistavia tuotteita ja parannuksia vaan suurimpaan osaan on tarjolla asiakastarina, jolla tuotteen tai parannuksen merkitys avataan selkeästi. Lisäksi taustaslidet pulppuavat Googlen tutkimusdataa ja selkeitä prosentteja. Asiat esitetään helppoina, helposti eli myös ulosannissaan Google pyrkii asiakasystävällisyyteen.

Myös puhujiin on panostettu: heihin on valittu jälleen tarkasti edustaja ulkonäöllisesti jokaiselta mantereelta, naisia ja miehiä yhtä paljon. Kaikki ovat energisiä, silmiin nähden innostuneita omasta asiastaan ja vaikka loppua kohden tietoa alkaa kertyä jo todella paljon, ihmisten vaihtaminen lavalla rytmittää tilaisuutta mukavasti. Täydet pisteet Googlelle jälleen – tässä selkeä näyte vahvasta brändistä!

Lanseeraus on katsottavissa YouTubessa.

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys