10.5.2019

Verkkisläisille Kasvaja 2019 -sertifikaatti

Verkkiksellä on riittänyt vauhtia ja muutosten tuulia viimeisen kolmen vuoden aikana. Nykyään kokonaan verkkisläisten omistama oululainen markkinointiteknologiatoimisto on terävöittänyt strategiaansa, tekemistään ja viestintäänsä ”Timanttisia tuloksia”-teeman alle. Tämä tekeminen onkin tuonut Verkkikselle Kauppalehden myöntämän Kasvuyritys 2019 -sertifikaatin.

Kun yrityksen liiketoiminta kasvaa useampana vuonna peräkkäin, se kertoo vahvaa kieltä yrityksen kyvystä luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Kolmen viimeisen vuoden ajan liiketoimintaansa selvästi kasvattaneille yrityksille voidaan myöntää Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti. Merkittävä liikevaihdon kasvu viittaa siihen, että yrityksen liikevaihdon vuotuinen kasvu on ylittänyt alan keskimääräiset kasvulukemat vähintään 10 prosentilla.

”Intohimo, inspiraatio ja ihmiset!” vastaa toimitusjohtaja Tiina Räisänen kysymykseen siitä, mitkä asiat ovat toimineet Verkkiksen kasvumoottorina. ”Kun tehdään kiinnostavia töitä mukavien työkavereiden kanssa asiakkaille, joita osataan aidosti auttaa, ei tuloksena voi olla kuin timanttia J.”

Verkkiksellä autetaankin asiakkaita näkymään paremmin digikanavissa ja saamaan enemmän liidejä verkon kautta. Kuudentoista henkilön asiantuntijatiimi hallitsee markkinointiteknologiat niin someen, markkinoinnin automaatioihin kuin verkkosivuihin liittyen.

Tuuhan käymään kahvilla Torikatu 26:ssa ja katsotaan, kuinka saataisiin teillekin timanttisia tuloksia digistä!

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys