Evästeilmoitus: kiusa vai mahdollisuus?
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat automaattisesti tietokoneelle tai muulle päätelaitteelle kävijän vieraillessa verkkosivustolla. Evästeiden keräämien tietojen käyttö edellyttää lähtökohtaisesti käyttäjän peruutettavissa olevaa suostumusta sekä ymmärrettävää ja kattavaa tietoa tallentamisen tai käytön tarkoituksesta. Tämä suostumus saadaan kerättyä evästeilmoituksen avulla. Ilmoitus evästeiden käytöstä on siis jotain muuta, kuin sivuston vierailijan kiusaksi säädetty lisäosa, joka täytyy jotenkin poistaa silmien edestä ennen sivuston sisältöön pääsyä.
Lupa evästää
EU:n yleinen tietosuoja-asetus GDPR vaatii käyttäjältä suostumuksen henkilötietojensa käsittelyyn. Evästeistä on annettu valvovan viranomaisten (Traficom) taholta ohjeistus, jonka mukaan verkkosivuilla pitää ilmoittaa evästeiden käytöstä ja pyytää käyttäjältä suostumus niiden keräämien tietojen käyttöön. Luvan annettuaan sivuilla vieraileva käytännössä hyväksyy, että hän saa laitteeseensa näkymättömän selailuseuran evästeistä, joka kertoo kolmannelle osapuolelle mm. millä sivuilla hän kävi ja kuinka pitkään hän sivuilla viihtyi. Kolmas osapuoli (esim. Google) puolestaan kertoo verkkopalvelun omistajalle, käyvätkö vieraat toivottujen verkkosisältöjen ääressä, vai esim. kampanjoinnin ja myynnin kannalta epäolennaisilla sivuilla. Eväste tekee tehtävänsä, verkkopalvelun omistajalla on avaimet kehittää verkkopalveluaan. Kolmas osapuoli voi olla myös esimerkiksi Facebook. Tässä tapauksessa evästeet mahdollistavat verkkosivuillasi vierailleille mm. palveluidesi mainonnan Facebookissa.
Evästeilmoitus on hyödyke,
koska sillä viestit toimintasi avoimuutta ja läpinäkyvyyttä
koska täytät lain vaatimukset keräämällä suostumukset ja viestimällä avoimesti evästeistä
koska kävijä antaa sitä todennäköisemmin suostumuksensa, mitä avoimemmin ja luotettavammin tietojen käytöstä kerrotaan
koska evästeen hyväksynyt on laadukas kävijä sivustodatassa – toisin kuin evästeen kieltänyt piipahtaja
koska kävijä voi helposti kieltää evästeet ilmoituksen avulla
Näin lisäämme sivustollesi lainsäädännön vaatimukset täyttävän evästeilmoituksen
Lainsäädännön vaatiman evästeilmoituksen tuottaminen sivuille onnistuu helposti. Oletuksena toki on, että yrityksesi sivuilta löytyy jo valmiiksi asianmukainen tietosuojaseloste. Sen linkki täytyy löytyä evästeilmoituksesta, jotta kävijä tietää mitä tietoja hänestä kerätään ja miten hän voi esimerkiksi tietonsa rekisteristä poistaa. Mikäli yritykseltäsi puuttuu tietosuojaseloste, voimme auttaa myös tässä asiassa.
-
Sivustolle lisätään evästeilmoitus, josta käyttäjä voi itse valita mitkä evästeet hän sallii. Tällä tavalla hän antaa itse suostumuksensa siihen, miten hänen henkilötietojaan saa käsitellä.
-
Yhdistämme evästeilmoituksen tietosuojaselostesivuun. Kaikki sivuston käyttämät evästeet, joita voi olla paljonkin, listautuvat tämän jälkeen nähtäville tietosuojaselosteeseen. Näin käyttäjä saa todellisen kuvan siitä, mitä evästeitä sivustolla käytetään.
-
Käyttäjä pääsee milloin vain muokkaamaan antamaansa suostumusta tietosuojaselostesivun kautta.
Apuja evästeilmoitukseen?
Varaa juttuhetki Verkkoaseman Tiinan kalenteriin, niin käydään läpi teidän sivustonne evästeasiat!
