18.9.2017

Outi Arontie: tietotulvaa ja tietoturvaa

Hei, olen Outi. Aloitin Web-developerina Verkkoasemalla kesäkuussa, eli olen tuore #verkkisläinen. Valmistuin viime keväänä OAMK:n Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen Master-opinnoista. Opinnäytetyöhöni liittyen vietin koko kevään tutkien palvelumuotoilua sekä huumorin ja leikillisyyden merkitystä työhyvinvoinnissa. Ei siis liene ihme, että nämä asiat pyörivät mielessäni vielä kovasti hakiessani uutta työpaikkaa.

Verkkoasemalle tullessani heti ensivaikutelma oli sellainen, että ilmapiiristä huokui hyvinvoiva työyhteisö ja keskinäinen arvostus. Kun vielä kävi ilmi, että työskentelymenetelmät työpajoineen sopivat hyvin palvelumuotoilun filosofiaan, oli päätös helppo tehdä. Täällä tehdään hommia tosissaan, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa.

Olen suorittanut tietojenkäsittelyn koulutuksen yli 10 vuotta sitten ja toimin silloin muutaman vuoden ohjelmistoalan yrittäjänä. Olin silloin Verkkoaseman asiakas ja yritykseni sivut toteutettiin Verkkoaseman julkaisujärjestelmällä. Myöhemmissä työtehtävissäni olen kuitenkin ajautunut kauas ohjelmoinnista myyntitehtävien pariin. Nyt sain mahdollisuuden palata ikään kuin innostukseni ”alkulähteille” ohjelmoinnin pariin. Tästä alkoi pääni sisäinen tietotulva. Kuten arvata saattaa, paljon olin unohtanut ja paljon löytyi uutta opeteltavaa. Voinkin siis sanoa, että jokaisen päivän jokainen hetki on ollut uuden oppimista ja vanhan kertaamista.

Tietotulvan lisäksi tuli tietoturva. Hyppäsin totaalisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja hakeuduin suorittamaan työni ohessa CompTIA Security+ -tietoturvasertifikaattia. Nämä opinnot ovat olleet omiaan lisäämään tietotulvaa päässäni. Ja voi miten olen tästä kaikesta nauttinut, suorastaan intoutunut! Itsensä haastaminen silloin tällöin selkeästikin kannattaa.

Kaiken tämän tietotulvan ja tietoturvan vastapainoksi harrastan käsitöitä. Teen tietysti villasukkia yms. ”perinteisiä” käsitöitä, mutta myös hieman epätavallisempia töitäkin. Olen mm. rakentanut nukkekodin ja tehnyt sinne itse huonekaluja ja sisustustavaroita. Esimerkiksi kuvan kiikkutuolin olen tehnyt kahvitikuista, jäätelötikuista, hammastikuista ja puuhelmistä. Sillä on korkeutta vajaa 10 cm. Tarkkuutta, ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta vaativaa hommaa, ihan niin kuin koodaaminenkin. Nautin pikkutarkasta näpräämisestä, uuden ideoimisesta ja toteutuksen suunnittelusta.

Voisin myös väittää lukevani paljon, mutta voiko äänikirjojen kuuntelua kutsua lukemiseksi? Kirjani ovat nimittäin viime vuosina vaihtuneet melkeinpä täysin äänikirjoihin, sillä villasukkakudelma yhdistettynä äänikirjaan on mainio yhdistelmä.

Kolmen pojan äitinä olen jo yli 10 vuoden ajan löytänyt itseni usein erilaisten kenttien laidalta kannustamasta. Varsinkin jääkiekosta on muotoutunut koko perheemme yhteinen intohimo ja Kärppien edesottamuksia seuratessa menee talvella pari iltaa viikossa. Lisäksi olen vuosien varrella harrastanut junnujen hyväksi paljon makkaran myyntiä, luistinten teroittamista ja erilaista talkoilua. Vietämme myös paljon vapaa-aikaa mökkimaisemissa Lapissa. Siellä olemme rakennelleet poikieni kanssa majoja ja istuskelleet nuotiolla.

Tilaa blogit

Outi Arontie
Rooli Verkkoasemalla: Web-ohjelmistosuunnittelija, asiantuntija
Verkkoasemalla vuodesta: kesäkuu 2017
LinkedIn: https://fi.linkedin.com/in/outiarontie
Harrastukset: Käsityöt, ulkoilu, lukeminen ja ”lapsiperheen elämä”
Lempiruoka: Lihapullat ja perunat
Motto: ”Päivä kerrallaan.”

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys