Talgraf – Verkkosivut liidikoneeksi

Talgrafilla oli jo entuudestaan hyvät verkkosivut ja toimiva tuote, mutta liidien saanti verkon kautta oli jäänyt vähäiseksi. Liiketoiminnan suunnittelua, seurantaa ja ennustamista tehostava Accuna-ohjelmisto on jo noin 15 tuhannen organisaation suosima tiedolla johtamisen työkalu, joten softa piti saada tehokkaasti muidenkin mahdollisten asiakkaiden tietoisuuteen. Verkkosivuja päätettiin kehittää, jotta kävijöistä saataisiin jatkossa enemmän liidejä.

”Ennen kuin yhteistyötä oli edes aloitettu tai mistään sovittu, Verkkoasemasta sai asiantuntevan kuvan. Tapaamiseen tultiin valmiiden konkreettisten kehitysehdotusten ja toimenpiteiden kanssa. Henkilökemiat kohtasivat ja oululaisena toimistona paikallisuuskin merkitsi meille.”

Jaakko Lampinen

Auta ja ansaitse

Verkkoaseman mallin mukaisen myyntifunnelin rakentaminen aloitettiin luomalla verkkosivuille tietokeskus, jonne koostettiin verkkosivun blogit, uutiset ja muut sisällöt. Sisältöä oli valmiiksi jo runsaasti, joten se valjastettiin hyötykäyttöön keskittämällä ne tietokeskuksen ympärille, jotta kaikki asiakasta auttava tieto oli helposti löydettävissä.

Tietokeskuksen rinnalla pyöri markkinoinnin automaatio, jota hyödynnettiin tarjoamalla maksutonta videodemoa Accuna-ohjelmistosta. Verkkosivuston toimintokehotteet tarkistettiin, jotta asiakkailla olisi mahdollista päästä videodemoon tai yhteydenottoon mahdollisimman helposti ja vaivattomasti. HubSpotilla rakennetussa automaatiossa tarjottiin demon tilanneelle ilmaista konsultaatioaikaa Talgrafin edustajan kanssa, missä ohjelmistoa käydään läpi. Kaikessa sisällössä oli kirkkaana tavoitteena asiakkaan auttaminen: Verkkosivuilla tarjottiin sisältöä, joka oli aidosti asiakkaalle hyödyllistä.

Talgraf oy:lle tehdyt toimenpiteet

  • Verkkosivuston kehittäminen ja optimointi liidien keräykseen
  • Markkinoinnin automaatio
  • Facebook-, Linkedin- ja Google Ads mainonta

yritystiedot: talgraf oy

  • Liikevaihto 2021: 3,8 M€
  • Kotipaikka: Oulu (lisäksi sivutoimipaikat Vantaalla, Kajaanissa, Rovaniemellä, Pirkkalassa, Jyväskylässä ja Kokkolassa)

Löydä asiakkaat

Tietokeskukseen ja verkkosivuille johdatettiin liikennettä somemainonnalla Facebookin ja LinkedInin kautta. Ensimmäisten testikampanjoiden perusteella terävöitettiin viestinnällinen kärki ja todettiin, että mainontaa somekanavissa kannattaa jatkaa. Myös Google Ads-mainontaa kehitettiin. Googlen Adsien toimivuus parani huomattavasti uusien mainosten myötä ja kampanjat jäivät käyttöön.

Ennen kuin yhteistyötä oli edes aloitettu tai mistään sovittu, Verkkoasemasta sai asiantuntevan kuvan. Tapaamiseen tultiin valmiiden konkreettisten kehitysehdotusten ja toimenpiteiden kanssa. Henkilökemiat kohtasivat ja oululaisena toimistona paikallisuuskin merkitsi meille. Yhteistyö sujui saumattomasti Verkkiksen asiantuntijoiden kanssa. Viikoittaisissa statuspalavereissa käytiin tilanne läpi ja mitä toimenpiteitä tehdään seuraavina viikkoina. Käytössä olleet järjestelmät tekivät myös tiedonvaihdosta vaivatonta ja ihmiset sai aina tarvittaessa kiinni.

Yhteistyön tulokset olivat odotuksenlaiset. Markkinointi kattaa niin laajan kokonaisuuden, että kaikessaon haastavaa olla kerralla hyvä, joten Verkkiksen tuki oli tärkeä, jotta tekisimme oikeita asioita. Saimme relevantit kohderyhmät kiinni ja suuntaviivat sille, miten etenemme jatkossa. Jos tarvitset kokenutta tukea tekemiseesi, Verkkis on oikea osoite.

Jaakko Lampinen
markkinointikoordinaattori, Talgraf Oy

Vastaavia toteutuksia