Viides Salesvation käynnistyi sisututkija Emilia Lahden puheenvuorolla ”Sisun syliin: Tarinoita pienten ihmisten suuresta kyvystä tehdä ihmeellisiä asioita.” Puheenvuoro sai minut ymmärtämään, että olen itsekin jälleen…
Osallistuimme Verkkiksen porukan kanssa Salesvation 4 -tapahtumaan, jossa yksi päivän esiintyjistä oli huikean energinen ja räväkkä Tuija Rummukainen. Tuija on työssään haastatellut yli sataa myyjää…
Puhuminen on taitolaji. Erityisesti silloin, kun pyritään vaikuttamaan kuulijakuntaan. Samaisia taitoja tarvitaan silloin, kun yritetään saada jälkikasvua maaniteltua iltatoimille, samoin kuin valtionjohdon neuvottelupöydissä. Oman katsantokannan…
Viime perjantai oli normaalista poikkeava, sillä lähdimme Verkkoaseman myyntipoppoolla Salesvation-tapahtumaan, joka järjestettiin jo kolmatta kertaa. Luvassa oli neljä hyvinkin erilaista puhujaa kertomassa, kuinka saada enemmän…