TEHOSTA DIGITALISOIMALLA. KASVA DIGIMARKKINOINNILLA.
Missio
Tehtävämme on luoda asiakkaillemme kasvua ja auttaa heitä tehostamaan toimintaansa. Toteutamme asiakkaidemme kokoisia ratkaisuja niin markkinointiin, verkkopalveluihin kuin ohjelmistoratkaisuihin liittyen. Mikäli tavoitteena on tuplata markkinoinnin tulokset tai tehostaa toimintaa puolittamalla manuaaliset työt – Verkkoasema on oikea osoite!
Kumppanuutemme myötä:
- Kasvatat myyntiäsi.
- Onnistut rekrytoinnissasi.
- Puolitat turhauttavat työt prosesseistasi.
- Palvelet asiakkaitasi paremmin.
- Teet työntekijäsi entistä tyytyväisemmiksi.
Vuoden Toimisto 2023 -finalisti
Asiakkaidemme mielestä vahvuutemme ovat sitoutuneisuus, digitaalinen osaaminen, yhteistyö, aloitteellisuus ja tuottamamme liiketoimintahyöty.
” Proaktiivisuus on häikäisevää. Uusia ideoita tuodaan rohkeasti esille ja ne esitetään valmiiksi mietittyinä juuri meille.”
Regi Raportti – Vuoden Toimisto 2023-tutkimustulokset
Historia
Verkkis on syntynyt vuonna 1997 ja ollut mukana edistämässä digitalisaatiota alusta alkaen. Reilun kahdenkymmenen vuoden aikana olemme todistaneet useiden tekniikoiden ja trendien nousua, uhoa ja tuhoa ja kaikesta huolimatta olemme pystyneet uusiutumaan ja pysymään muutoksissa mukana. Historia antaa meille kokemuksen, näkemyksen ja rohkeuden auttaa aidosti sinua, kun tarvitset digitaalisia ratkaisuja liiketoiminnan kasvu- tai tehostamishaasteisiin. Tietotaito yhdistettynä uusiin ja tehokkaisiin markkinointiteknologioihin takaa asiantuntevan ja tuloksellisen palvelun.
Faktat
- Digi- ja ohjelmistotalo, joka on perustettu vuonna 1997
- Tällä hetkellä tiimissä reilu 25 verkkisläistä (#verkkisläisiin pääset tutustumaan henksublogeissa)
- Tahtipuikkoja heiluttaa tiitterä toimitusjohtaja Tiina Räisänen
- Hallituksen puheenjohtajana jyrisee Jyrki Sundström
- Verkkiksen omistaa kokonaan 6 #verkkisläistä sekä Tom Laine
- Asiakkaita 350, eniten PK-seudulta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta
- Liikevaihto vuonna 2022 oli 2,1 milj. euroa
- Päämaja Oulun keskustassa, Isokadulla
Tekemistämme ohjaavat arvot

Positiivisuus
Positiivinen asenne ilahduttaa niin itseä, työkaveria kuin asiakkaitakin. Verkkis on tunnettu mukavan rennosta meiningistä ja iloisista hymyistä.
Yhdessä
Tiivis yhteistyö niin asiakkaan kuin verkkisläisten keskenkin mahdollistaa onnistumiset ja uusien ideoiden synnyn. Mukava on tehdä töitä mukavien ihmisten kanssa. 😊
Ammattitaito
Ammattitaitoa vaalitaan ja kehitetään jatkuvasti. Tiimityöskentely mahdollistaa osaamisen siirtämisen myös työkavereille.
Tuloksellisuus
Keskitytään siihen mikä on tärkeää eli asiakkaan tavoittelemiin tuloksiin. Kaikki tekeminen lähtee Verkkiksellä liikkeelle kysymyksestä: ”Mitä haluat saada aikaiseksi?”
Verkkisläiset

Tiina Räisänen
Toimitusjohtaja, osakas

Riikka Pohjanen
Johtaja, Markkinoinnin liiketoiminta-alue

Jyrki Sundström
Teknologiajohtaja, HPJ, osakas

Tuomas Timonen
Tiimipäällikkö, SEO, PPC & Analytiikka / osakas

Joni Norring
Johtaja, Verkkopalveluiden liiketoiminta-alue

Sari Sundström
Asiakkuuskoordinaattori, laskutus

Emmi Mesilaakso
Kasvupäällikkö

Venla Kärki
Kasvupäällikkö

Asko Korhonen
Asiantuntija, tekninen tuotanto

Tom Laine
LinkedIn-guru, osakas

Milla Sitomaniemi
Asiantuntija, tekninen tuotanto / osakas

Eric Tähtinen
Asiantuntija, tekninen tuotanto / osakas

Mikko Niskanen
Asiantuntija, markkinointi & sisällöt

Marjo Pekonen
Asiantuntija, digitaalinen markkinointi

Riitta Ylilehto
Asiantuntija, digitaalinen markkinointi

Jani Mettovaara
Asiantuntija, digitaalinen markkinointi

Minna Perälä
Asiantuntija, tekninen tuotanto

Jaakko Saarenketo
Asiantuntija, tekninen tuotanto

Kari Kangasluoma
Asiantuntija, tekninen tuotanto

Susanna Chazalmartin
Asiantuntija, markkinointi & sisällöt

Mika Väisänen
Asiantuntija, digitaalinen markkinointi

Mira Keränen
Kasvupäällikkö

Kalle Hautamäki
Videotuotanto
Yhteistyöverkosto

Minttu Murtomäki, MBE
Brändistrategia, ydinviesti

Essi Virtanen, MBE
AD, visuaalinen suunnittelu