13.10.2017

Digimarkkinoinnin ja terveyden kivijalat

Olen kiinnostunut terveydestä sekä hyvinvoinnista ja sen vuoksi olin hankkinut käsiini Joni Jaakkolan tuoreen Väkevä Elämä -kirjan. Kun olin kahlannut kirjaa innostuksen vallassa tovin, lukemiseni pysähtyi sivulle 97.

”Pelkkä kova puurtaminen vie vain tiettyyn pisteeseen. Jos sen sijaan valjastat tekemisen innon fiksuun ja ennalta mietittyyn suunnitelmaan, jälki tulee olemaan maagisen väkevää. …Usein parempaa terveyttä ja suorituskykyä aletaan hakea lähtemällä liikkeelle teknisistä yksityiskohdista, kuten ruokavaliosta ja treeniohjelmasta. Oikea vuotokohta on kuitenkin usein jossain muualla, kuten ymmärryksessä, ajattelussa ja suhtautumisessa.”

Suoraan asiaan – paras tapa edetä?

No niinpä tietenkin. Kaikki omat urheiluun liittyvät valmennukseni olen aloittanut raivokkaasti ruokavaliota ja treeniohjelmia opiskelemalla ja käytäntöön viemällä. ”Suoraan itse asiaan”, olen ajatellut. Ja aivan samoin ovat ajatelleet suurin osa niistä yrittäjistä ja johtajista, joita työssäni kohtaan myynnin ja markkinoinnin teemojen äärellä. Minulle tulee tarjouspyyntöjä ja kyselyjä suoraan ”teknisiin yksityiskohtiin” syöksyen, tarvitaan verkkosivujen päivittämistä, some-kamppista ja hakukoneoptimointia. Sitä oikeaa tekemistä.

Ja aivan kuten Joni kirjassaan kirjoittaa, vuotokohtia on tiedossa. Digimarkkinoinnin toteutus ilman tavoitteita ei yleensä pääty toivottuun lopputulokseen. Tavoitteet luovat digimarkkinoinnin kivijalan ja kun sen päälle rakennetaan keinot ja kanavat, voidaan tuloksiakin jo odottaa. Tavoitteiksi ei riitä ne yleisimmät ”lisää kauppaa” tai ”lisää liidejä” vaan tavoitteet tulee purkaa palasiksi, joiden yhteissummaksi voidaan saada uusia asiakkuuksia ja lisää liikevaihtoa.

REANE-malli kivijalaksi

Me käytämme tavoitteiden asettelun apuna REAN-mallia, joka auttaa yhdistämään tavoitteet ja niihin liittyvät toimenpiteet. REANE-malli on meidän tapamme rakentaa jokaiselle yritykselle oman digimarkkinoinnin kivijalka.

Tavoitteita ja niihin liittyviä toimenpiteitä onnistuneessa digimarkkinoinnissa voisi olla esimerkiksi:

  1. Kohderyhmän tavoittaminen
    • Hakukoneoptimointia ja hakukonemainontaa
    • Some-näkyvyyden rakentamista
  2. Tulevien asiakkaiden houkuttelu ja sitouttaminen
    • Olemassaoloaan palvelevien verkkosivujen rakentaminen
    • Nykyisten verkkosivujen testaus ja kehittäminen
    • Asiakasta kiinnostavien sisältöjen tuotanto
    • Inbound-markkinointimallin rakentaminen
  3. Aktivointia ja liidien kerääminen
    • Laskeutumissivut ja CTA-pisteet
    • Sisältömarkkinointia (pikaoppaat, kurssit, whitepaperit)
  4. Liidien hoivaaminen
    • Markkinoinnin automaation käyttöönoton
    • Sähköpostimarkkinointia
  5. Toiminnan tehostaminen
    • Myynnin ja markkinoinnin yhteistyön tehostaminen CRM:n avulla

Tavoitteiden tunnistaminen ja niiden perusteella tapahtuva toiminta johtaa haluttuun lopputulokseen. Kampanjalähtöinen markkinointi ja ”musta tuntuu” -ajatuksella tehty kehittäminen ovat lähtökohtaisesti valuvikaisia tapoja digimarkkinoinnin toimeenpanoon.

Mikäli sinua kiinnostaa jutella digimarkkinoinnista ja vaikkapa treeniohjelmista enemmän, niin pistä viestiä !

Energisin terveisin,

Tiina

Ps. Mikäli kiinnostuksesi heräsi myös terveyden kivijalkoihin, Jonin kirjan saa mm. täältä.

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi brändi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 Google Ads hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointiteknologia myynti Ohjelmistot rekrymarkkinointi salesvation seo sisällöntuotanto sisältömarkkinointi sisältöstrategia somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Tietoturva tiktok tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivuprojekti verkkosivut videotuotanto Wordpress Yrittäjyys