Blogi

2.2.2022

Onnistu rekrytoinnissa – Nappaa paras tekijä tiimiisi näillä vinkeillä!

Rekrytointiin ei ole olemassa yhtä sapluunaa, joka käy kaikille. On kuitenkin muutamia perusasioita, joita noudattamalla helpotat huipputekijöiden rekrytoimista.

Vinkki #1: Älä erottele rekrymarkkinointia asiakasmarkkinoinnista

Oletko sinäkin ajatellut, että rekrymarkkinointi on erillinen markkinoinnin osa-alue? Usein rekrytointia katsotaan liian kapeasta vinkkelistä. Totuus nimittäin on, että oikeastaan kaikki rajapinnat, joissa yritys kohtaa yrityksen ulkopuolisia ihmisiä, ovat merkittäviä sekä asiakas- että työnantajamielikuvakokemuksen kannalta ja siksi tärkeitä myös rekrytointimielessä. Mitä parempi mielikuva ihmisillä on yrityksen tuotteista ja palveluista, sitä helpompaa on houkutella yritykseen uusia työntekijöitä.

Vinkki #2: Vaali työnantajamielikuvaa

Työnantajamielikuva koostuu useista eri komponenteista.

  1. Ensimmäisenä tulee yrityksen ulkoinen brändi tai imago. Se voi olla niinkin yksinkertainen kuin yrityksen nimi, esimerkiksi Espoon Putkisaneeraus. Nimi kertoo selvästi, mistä yrityksessä on kyse. Imago voi koostua myös ihmisten kokemuksista tai siitä, mitä yrityksestä on kerrottu julkisuudessa. Kokemuksia haetaan myös somesta ja puskaradiosta.
  2. Seuraava tekijä on ulkoinen hakijakokemus, joka syntyy siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa tietoisesti etsiä uutta työpaikkaa ja tietoa eri yrityksistä. Tässä vaiheessa kokemus saattaa syntyä vaikkapa netissä käydystä keskustelusta, jolla ei ole välttämättä minkäänlaista totuuspohjaa.
  3. Jos hakija tulee valituksi ja ottaa paikan vastaan, alkaa syntyä työntekijäkokemus. Siihen vaikuttavat kaikki johtamisesta työkulttuuriin, arvoihin, asiakkaisiin, työkavereihin ja niin edelleen. Kokemus säilyy myös eläköitymisen tai toiseen työpaikkaan siirtymisen jälkeen. Kun työntekijä sitten kommunikoi kokemuksistaan somessa ja kaveripiirissään, työntekijäkokemus siirtyy eteenpäin.

Ulkokultaiset tarinat markkinoinnissa siitä, miten ihanaa töissä on, eivät ole läheskään yhtä uskottavia kuin työntekijöiden aidot kokemukset, joita he itse jakavat. Työnantajamielikuvan rakentamista ei siis missään nimessä kannata jättää ulkoisen rekrymarkkinoinnin varaan.

Vinkki #3: Hoida oma pesä kuntoon

Muista, että tyytyväiset työntekijät ovat hunajapurkki paitsi uusille asiakkaille, myös uusille työnhakijoille. Jos yrityksessäsi halutaan hyödyntää työntekijäkokemusta, puhumattakaan työntekijälähettiläisyyttä, älä ajatella, että työntekijät ovat ”vain töissä”. Parhaimmillaan työntekijät ovat yrityksesi kasvot ja ääni. Se nyrkkipajan pahin rääväsuu saattaa olla merkittävä työntekijäkokemuksen jakaja, jos häntä aktivoidaan oikeaan suuntaan.

Kouluta henkilöstöä esimerkiksi somen hyödyntämisestä oman asiantuntijuuden esille tuomisessa. Voit myös ottaa käyttöön erilaisia työtyytyväisyyden arvioimiseen käytettäviä mittareita, joita voi hyödyntää ulkoisessa viestinnässä.

Kiinnitä myös huomiota hakuprosessin sujuvuuteen. Hakijakokemuksen täytyy olla positiivinen, koska se heijastaa sitä, miten yrityksessäsi kohdellaan ihmisiä yleisestikin.

Vinkki #4: Tee hakijapersoonat

Mieti tarkasti, minkälaisen ihmisen haluatte rekrytoida. Ehkä teillä on jo joku huipputyyppi, jonka kaltaisia haluatte lisää. Mitkä tekijät tekevät hänestä huipun juuri teille? Onko se koulutus, työkokemus, erityisosaaminen, persoona vai joku muu?

Kun tämä on määritelty, on helppo löytää ensinnäkin ne houkuttelevuustekijät, joihin tälle kohderyhmälle kannattaa vedota, sekä oikea kanava, jossa juuri tälle kohderyhmälle kannattaa tehdä rekrymarkkinointia.

Vinkki #5: Näy oikeissa kanavissa

Pidä huoli, että yrityksesi on aktiivisesti läsnä kohderyhmällenne tärkeissä kanavissa. Huolehdi, että yrityksesi digitaaliset kanavat ovat kunnossa ja yrityksessäsi eletään aidosti omien arvojen mukaisesti.

Tuokaa kaikessa viestinnässä esille niitä tekijöitä, jotka tekevät yrityksestäsi erityisen kiinnostavan. Kertokaa omista arvoistanne, yrityskulttuuristanne, uratarinoista ja niin edelleen. Tietysti on myös pidettävä huoli siitä, että ulkoinen mielikuva vastaa työntekijäkokemusta.

Muista, että rekrytointia voi tehdä yrityksen oman verkkosivun tai sovelluksen lisäksi lukuisilla alustoilla: perinteisillä verkkosivuilla kuten Monsterissa ja Oikotiellä; sosiaalisessa mediassa, josta LinkedIn on ehkä helpoin kanava; sekä erilaisissa muissa viestimissä, kuten Snapchatissa ja Whatsappissa. Erilaisia kanavia on kymmeniä, ja rekrytointia tehdään nykyään jopa TikTokissa ja Tinderissä. Lisäksi tulevat tietysti erilaiset tapahtumat, oppilaitosvierailut ja perinteinen lehti- ja tv-mainonta.

Vinkki #6: Hyödynnä työntekijälähettilyyttä

Kaikista ei ole yrityksen kasvoiksi, mutta henkilöstöä voi

  1. kouluttaa,
  2. sparrata
  3. ja ohjata omalla esimerkillä viestimään omasta asiantuntijuudestaan ja työntekijäkokemuksestaan ulospäin. Hyvien tyyppien rekrytointi on myös työntekijöiden oman edun mukaista.

Muodosta henkilöstöstä erityinen työntekijälähettiläiden joukko, joka keskittyy esimerkiksi omasta osaamisestaan viestimiseen. Lähettiläät voivat myös olla tietyltä organisaation tasolta, esimerkiksi keskijohdosta.

Mieti kuitenkin kahdesti, ennen kuin lähdet kompensoimaan työntekijöiden somenäkyvyyttä rahallisesti. Se voi johtaa siihen, että rahasta tulee ainoa motivaattori ja se vie uskottavuuden.

Kaikkein arvokkain motivaattori on aidosti hyvä työpaikka, josta haluaa viestiä positiivisesti ulospäin.

Tilaa blogit

PÄRJÄÄKÖ YRITYKSENNE TYÖNTEKIJÖIDEN HAKUKILPAILUSSA?

Pohditteko yrityksessänne miksi rekrytointi-ilmoitukset eivät tunnu purevan eikä sopivia hakijoita löydy? Varaa Riikan kalenterista aikaa rekrymarkkinointisi kehityskeskustelulle.

Varaa aika kalenteriin!

Riikka Pohjanen
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut salesvation seo sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tiktok tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys