Laitila Coating: pintakäsittelystä kokonaisvastuulliseksi valmistajaksi

Moni konepaja on lähtenyt rakentamaan toimintaansa valmistuksesta ja lisännyt siihen ajan myötä muita palveluita. Laitila Coating on kulkenut toiseen suuntaan. Pintakäsittelystä lähtenyt yritys on kasvanut noin sadan hengen ja 30 miljoonan euron sopimusvalmistajaksi, jossa pintakäsittely on edelleen keskiössä, mutta ei enää yksin.

“Toiminta on muuttunut voimakkaasti erityisesti viimeisten vuosien aikana. Pintakäsittely on edelleen yksi tärkeimmistä kilpailutekijöistä, mutta sen ympärille on rakennettu paljon muuta”, toimitusjohtaja Kai Salo kuvaa.

laitila coating oy

  • Suomalainen teollisen pintakäsittelyn ja kokonaistoimitusten asiantuntija.
  • Palvelee konepaja- ja metalliteollisuuden yrityksiä, jotka arvostavat laatua, toimitusvarmuutta ja kokonaisvastuuta.

projektin tavoite

  • Tehdä markkinoinnista osa yrityksen jatkuvaa kehitystä.
  • Tuoda näkyväksi Laitila Coatingin kokonaislaatu ja osaaminen teollisuuden ostajille.
  • Rakentaa markkinoinnin malli, joka tukee myyntiä.
  • Mahdollistaa kasvu uusissa asiakkuuksissa ja kansainvälisillä markkinoilla

Pintakäsittelystä koko tuotteen vastuuseen 

Laitila Coatingin osaamisen ydin on tapa yhdistää useita tuotantoprosessin vaiheita ja -teknologioita. Yritys toimii tänä päivänä mekaniikan sopimusvalmistajana, joka toimittaa asiakkailleen valmiita kokonaisuuksia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sama toimija vastaa hankinnasta, omasta valmistuksesta, ulkopuolisten osien integroinnista ja kokoonpanosta. 

Keskeisessä roolissa ovat virtakiskot, joiden valmistus yhdistää useita teknologioita: kuparia ja alumiinia, levy- ja profiilirakenteita sekä pintakäsittelyä. Näiden ympärille rakentuvat myös muut prosessit, kuten ohutlevytuotanto, lastuava tuotanto (koneistus/sorvaus), automaatiot ja erilaiset kokoonpanot. 

Lopputulos ei ole kasa erillisiä työvaiheita, vaan yksi hallittu kokonaisuus. Kun suunnittelu, valmistus ja pintakäsittely ovat saman ohjauksen alla, laatuvastuu on selkeä ja reagointi nopeaa. Yksittäisiä työvaiheita ei optimoida erikseen, vaan koko tuotteen valmistusketju mietitään kerralla kuntoon. Tämä näkyy asiakkaalle ennen kaikkea siinä, että entistä laajemmat ja vaativammat kokonaisuudet voidaan toimittaa yhdestä paikasta. 

Markkinointi jakaa tarinaa eteenpäin 

Laitila Coatingin kohdalla yksi merkittävä muutos viimeisen vuoden aikana liittyy markkinointiin. Yrityksessä ajateltiin pitkään, että hyvä työ puhuu puolestaan. Asiakkuudet syntyivät suoran kontaktoinnin ja verkostojen kautta, eikä markkinointia nähty erityisen tarpeellisena. 

Tilanne muuttui, kun markkinointia alettiin rakentaa Verkkoaseman kanssa: “Verkkoasemaan tutustuessa tuli ensimmäistä kertaa tunne, että tässä on tekijät, jotka aidosti ymmärtävät meitä ja tarpeitamme”, Salo kertoo ja jatkaa: “Nyt tarinamme leviää eri kanavissa, vaikka emme aina ole itse fyysisesti paikan päällä kertomassa sitä.” 

Laitila Coatingilla markkinointi nähdään nyt jatkuvana osana myyntiä ja liiketoimintaa. Yhteistyö on tuonut uudenlaista rytmiä tekemiseen. Asiat eivät jää pöydälle, vaan Verkkoasema vie niitä suunnitelmallisesti eteenpäin. Samalla vastuu siirtyi pois yrityksen sisältä. 

Pintakäsittelystä lähtenyt tarina jatkuu edelleen, mutta eri mittakaavassa kuin ennen. Ja juuri siinä on Laitila Coatingin ydin: kasvatetaan kokonaisuutta, joka toimii myös asiakkaan päässä. 

Tämä artikkeli on jul­kais­tu myös Eu­ro­me­tal­li 4 / 2026 -leh­des­sä, joka on luet­ta­vis­sa säh­köi­ses­ti tääl­lä.

konepajan markkinointiopas

Keskustelimme yli 80 konepajan päättäjän kanssa. Sama teema toistui jokaisessa kohtaamisessa: markkinointi on jäänyt sivurooliin, ja siellä, missä sitä tehdään, tulokset eivät vaikuta. Sen ha­lusim­me kor­ja­ta.

Lataa maksuton Konepajamarkkinoinnin opas ilmaiseksi. Ei sähköpostiosoitetta tai muita velvoitteita.

Opas

Myynnin kasvattaminen

Konepajan markkinointi opas

Mitä saat oppaasta Yksi havainto oppaasta  ”Meillä on hyvät verkostot.”  MIKSI TÄMÄ ON VÄÄRINYMMÄRRYS?  Tämä on yleisin lause, jonka kuulemme konepajan toimitusjohtajalta. Ja se pitää…

Lue lisää

Detector: ”On tärkeää, että kumppani pystyy skaalautumaan myös kansainvälisiin tarpeisiin”

Lue lisää

Mastsystem: ”Verkkoasema on kumppani, joka tuntee puolustusteollisuuden tarpeet”

Lue lisää

Kopar: ”Olemme saaneet aikaan todellisia tuloksia” 

Lue lisää