Blogi

12.9.2017

Yksi annos digimarkkinointia, kiitos!

Tuskinpa tarvitsee todistella digitalisaation ja asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutosta, sillä se kaikki on meneillään juuri nyt. Sen huomaa myllerryksestä, joka koskettelee niin markkinointia, myyntiä kuin asiakkaan palvelemistakin.

Markkinoinnissaan Yrittäjä tarvitseekin tänään:

  1. Kiinnostavan tarinan ja asiakkaiden kysymyksiin vastaavia sisältöjä.
  2. Näkyvyyttä eri kanavissa ja oikeissa kohderyhmissä.
  3. Houkuttelevat ja aktiiviset verkkosivut, joka tahkoavat uusia liidejä.
  4. (Tässä välissä hoidetaan toimitus ja lunastetaan lupaukset.)
  5. Prosessin, joka hoivaa tulevia ja jo olemassa olevia asiakkaita.

Voi olla, että Yrittäjällä on osa askelista hallussaan, mutta epävarmuus siitä, mihin tulisi suunnata seuraavaksi. Tilanne saattaa olla myös se, että Yrittäjä ei yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaa, eikä ole aikaa perehtyä aiheeseen riittävällä tasolla. Takana saattaa olla myös pettymyksiä lyhytjänteisistä kampanjoista, jotka eivät ole merkittävästi auttaneet markkinointia eteenpäin.

Verkkisläiset ovat reilun vuoden aikana rakentaneet palvelun, jonka tavoitteena on auttaa kiireistä Yrittäjää saamaan yllämainitut askeleet kuntoon. Palvelun tarkoituksena ei ole rysäyttää kerralla koko muutosta valmiiksi, vaan teemme parhaimmillaan vuoden mittaisia suunnitelmia ja toteutuksia onnistuneesta muutosprosessista.

Marketing IT (MIT) – apua tilauksesta!

Palvelu on happotestattu vuoden aikana kymmenien yritysten ja yrittäjien toimesta. Tarpeet ovat vaihdelleet tilannekohtaisesti, mutta tulokset ovat olleet samankaltaisia.

”Hitto, Verkkoasema pääsi yllättämään. Emme edes osanneet odottaa tämän tasoista ja näin nopeaa palvelua. Tämä on jotain ihan uutta aikaisempiin kokemuksiimme verrattuna.” Suomen Juristit

Esimerkkejä olemassa olevista palvelukokonaisuuksistamme:

Yrittäjällä ei ole lainkaan käytössä markkinoinnista vastaavaa henkilöä yrityksessään. Hänen ensimmäinen tarpeensa on saada verkkosivut ajan tasalle (ja myös pysymään sellaisina) ja luotua kiinnostavaa sisältöä haluamilleen kohderyhmille. Tärkeää on myös päästä merkittävillä avainsanoilla hakukoneiden kärkeen. Näiden asioiden haltuunotto ja ylläpito. Palvelusopimus 990 eur / kk, kesto 1 vuosi.

Yrityksen markkinointi on nopeasyklistä ja tarpeet vaihtelevat jopa viikkotasolla. Markkinoinnin tiimillä ei ole aikaa perehtyä Google AdWordsin tai Facebook-mainonnan kiemuroihin ja onnistumisen mittaaminenkin on jäänyt tekemättä. Kohdennettua markkinointia ja sen mittaamista ja raportointia viikkotasolla. Palvelusopimus 1 490 eur / kk, kesto puoli vuotta.

Yritys ei ole koskaan aikaisemmin investoinut markkinointiin muutamia messutapahtumia lukuun ottamatta. Puskaradio on toiminut asiakashankintakanavana. Nyt kasvutoiveita olisi kuitenkin enemmänkin ja halutaan panostaa vahvasti verkkoon. Yrityksen tarinan ja ilmeen ideointi. Asiakkaita innostavan sisällön suunnittelu. Verkkosivut ja näkyvyys kuntoon valituissa kanavissa. Palvelusopimus 1 190 eur / kk, kesto 1 vuosi.

Innostaisiko liittyä joukkoon? Pistä viestiä ja kokeillaan!

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti CRM digitaalinen markkinointi digivalmennus DO2018 etävalmennus hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu Laskurit marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut Saavutettavuus salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi social selling Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys