Kuntomo – Verkkosivut asiakkaiden, ei tekniikan ehdoilla

Kuntomon verkkosivut olivat palvelleet aiemmin uskollisesti, mutta palvelutarjonnan laajentuessa kuntosalipalveluista muidenkin hyvinvointipalveluiden pariin, rajat tulivat vastaan. Asiakkaat eivät löytäneet haluamaansa tietoa helposti ja sivuston skaalautuvuus mobiililaitteille oli heikko. Sivusto päätettiin uudistaa ja Verkkoasema valikoitui kumppaniksi.

Mikä on verkkosivujen tavoite?

Verkkosivu-uudistus polkaistiin käyntiin workshop-kokonaisuuksilla, joissa käytiin läpi kattavasti, mitä uudelta sivustolta odotetaan ja millaisista järjestelmistä sen tulisi koostua. Entisen sivuston sekava kokonaisuus selätettiin suunnittelemalla kunnolliset kävijäpolut ja visuaalisesti miellyttävä, mutta kuitenkin helppokäyttöinen kokonaisuus. Visuaalinen ilme suunniteltiin yhteistuumin, joiden pohjalta lopullista sivustoa lähdettiin rakentamaan.

Vanha sivustomme ei ollut enää käyttäjäystävällinen. Palvelutarjonnan laajentuessa asiakkaiden oli hankala löytää tietoa sivustoltamme. Myös ostaminen oli hankalaa, eikä sivusto teknisestikään taipunut enää tarpeisiimme. Valitsimme Verkkoaseman kumppaniksi osaamisen ja referenssien puolesta. Lopputulos oli juuri sitä mitä haluttiin ja omat asiakkaammekin ovat tyytyväisiä sivustoon.

Jussi Lotvonen

Järjestelmät taipuvat tarpeisiin

Verkkosivut rakennettiin WordPressin pohjalle hyödyntäen lohkoeditoria ja verkkokauppaosio toteutettiin WooCommerce:n avulla. Useat käytössä olevat järjestelmät saatiin toimimaan yhdessä toiveiden mukaan. Hakukonenäkyvyyttä ei unohdettu uudistuksen myötä, sillä uudet sisällöt suunniteltiin ja kirjoitettiin hakukonenäkyvyys mielessä pitäen. Aiemmat sisällöt uudelleenohjattiin päivitetylle verkkosivulle, jotta vanhat sivustokävijät eivät päätyisi virhesivuille ja Google-näkyvyys ei kärsisi uudistuksen myötä.

Yksinkertaista ylläpitää ja jatkokehittää

Ylläpidettävyys on varmistettu lohkoeditorin ja WooCommercen avulla, sillä ne ovat yksinkertaisia käyttää ja asiakas voi ylläpitää sivustoa ja luoda artikkeleita ja tuotteita vaivattomasti itsekin. Lopputuloksena on selkeä ja helppokäyttöinen verkkosivu, josta asiakkaat löytävät tiedon helposti ja palveluiden ostaminen on simppeliä.

Minut pidettiin jatkuvasti ajan tasalla siitä, missä projekti on menossa. Kahden viikon välein pidetyissä statuspalavereissa käytiin nykyhetken tilanne läpi. Kehityksen näki jatkuvasti ja muutosehdotuksia sai tehdä matkan aikanakin.” 

Kuntomo oy:lle tehdyt toimenpiteet

  • Verkkosivu-uudistus
  • Kävijäpolkujen ja visuaalisen ilmeen suunnittelu
  • Woocommerce verkkokauppa
  • Sisällön suunnittelu hakukonenäkökulmaa unohtamatta

Yritystiedot Kuntomo Oy

  • Perustettu vuonna 2021
  • Pää- ja sivutoimipaikka: Kempele
  • Liikevaihto 2021: 785 T€

Vanha sivustomme ei ollut enää käyttäjäystävällinen. Palvelutarjonnan laajentuessa asiakkaiden oli hankala löytää tietoa sivustoltamme. Myös ostaminen oli hankalaa, eikä sivusto teknisestikään taipunut enää tarpeisiimme. Valitsimme Verkkoaseman kumppaniksi osaamisen ja referenssien puolesta.

Minut pidettiin jatkuvasti ajan tasalla siitä, missä projekti on menossa. Kahden viikon välein pidetyissä statuspalavereissa käytiin nykyhetken tilanne läpi. Kehityksen näki jatkuvasti ja muutosehdotuksia sai tehdä matkan aikanakin. Lopputulos ei päässyt yllättämään hyvässä tai pahassa.

Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli palvella asiakasta paremmin ja luoda helppokäyttöinen sivusto, josta tiedon löytää nopeasti ja yksinkertaisesti, sekä palveluita on helppo ostaa. Lopputulos oli juuri sitä mitä haluttiin ja omat asiakkaammekin ovat tyytyväisiä sivustoon

Jussi Lotvonen
Kuntomo Oy

Kuntomo

Vastaavia toteutuksia