RE Group – Uusi suunta verkkoläsnäololle

RE Group on rakentamisen suunnittelupalveluita tarjoava yritys Helsingissä. Arkkitehtisuunnittelun, rakennesuunnittelun ja talotekniikkasuunnittelun lisäksi RE Groupin erikoisosaamisena on mm. prosessisuunnittelu ja puhdastilasuunnittelu. Laajan palvelukattauksen osaaminen on modernia ja ajantasaista, mutta verkkoläsnäolon päivitys oli jäänyt arkityön jalkoihin. Oli siis aika saattaa verkkosivusto vastaamaan osaamista, ja myös kertoa monikanavaisesti muille laaja-alaisesta suunnittelupalveluiden tarjonnasta. 

Kun saneeraus ei riitä, pitää tehdä uudissivusto 

Kuten usein yrityksissä, niin myös RE Groupissa sysäys verkkosivuston uudistukseen tarvitsi ulkopuolisen aktivoinnin. Tarve oli toki tiedossa, mutta työjärjestyksessä verkkosivuprojektin lähtölaukausta oli helpointa siirtää. Vanhan saneeraus ei riittänyt, vaan julkisivun taakse piti saada moderni tekniikka ja mahdollisuus jatkojalostaa sivustoa toiminnallisesti ja sisällöllisesti. Tulihan jatkossa ohjelmaan myös sivustolle hankittava huomio ja sisällön rikastaminen. 

Verkkoasema esitteli meille palvelujaan, ja päädyimme yhteistyöhön koska toimialatietämystä oli olemassa. Sivuston uudistuksessa lähdettiin liikkeelle nollatilanteesta. Laitoimme sivuston tekniikkaa myöden kaiken uusiksi.

Juhani Takkinen, toimitusjohtaja, RE Group

Hyppy someen…

…muttei tuntemattomaan, sillä yrityksen sisällä oli tietoa ja aktiivisuutta olemassa, mutta yrityskanavana somea ei oltu hyödynnetty. Verkkoasema otti RE Groupin somekanavien ylläpidosta ja perustamisestakin vastuuta, sillä uudelle verkkosivustolle oli tulossa mielenkiintoista sisältöä, joka tarvitsi itse sivuston lisäksi huomiota. 

Uuden sivuston julkaisun jälkeen, emme jääneet laakereille lepäämään. Verkkoasema tuotti yritys- ja työnantajamielikuvan rakentamiseksi uratarinoita ja referenssejä, sivuston hakukonenäkyvyyttä parannettiin optimoimalla tekniikan lisäksi sisältöä, käytämme maksettua somemainontaa, jotta tehty sisältö saisi huomiota, uutiskirjeillä kommunikoimme asiakkaillemme ja puhuttelemme mahdollisia uusia, on tehty ladattava opas…Lista tehdyistä toimenpiteistä on pitkä, eikä voi väheksyä myöskään insinöörikielemme kääntämistä kansankieliseksi. Verkkoasema pisti homman jalalle, ja yhteinen matka jatkuu edelleen.

Juhani Takkinen

RE Group tehtyjä ja tehtäviä toimenpiteitä: 

  • uusi verkkosivusto 
  • somekanavat hyötykäyttöön 
  • kaikkien kanavien ylläpitoa  
  • verkkosivuston sisällön laajennuksia 
  • somemainontaa 
  • hakukonemainontaa 
  • videotuotantoa 

Saavutetut hyödyt

  1. näkyvyyden lisääntyminen verkossa 
  2. liidien lisääntyminen verkkopalveluiden kautta 
  3. kauppoja verkkokontaktin kautta 
  4. yritys- ja työantajamielikuvan rakennustyötä 
  5. insinöörimaailman ulkopuolista näkemystä 

Yritystiedot

  • Re-Suunnittelu Oy (markkinointinimi RE Group):
  • Suomessa toimiva rakentamisen suunnittelutoimisto.
  • Liikevaihto vuonna 2021: 3,6 M€.
  • Henkilöstömäärävuoden 2020 lopussa: 20*
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Toiminta-alue: Suomi Helsingistä Oulun korkeudelle

**Fuusioitui vuoden 2021 alussa Kimmo Kaitila Oy:n ja RE-Consulting Oy:n kanssa, nykyinen henkilöstömäärä 50

Insinöörimäisesti askel askeleelta 

Vuoden 2021 syksyllä RE Groupin ja yhteistyömuoto uudistui Verkkoaseman tuoreimman konseptin mukaiseksi. Edelleen tilannekatsauspalaverit pidetään kahden viikon välein tiistaisin klo 13, mutta uuden mallin mukaisesti tehtävät toimenpiteet, niiden määrä ja aikataulu määritellään etukäteen ja yhteistyössä toimenpiteissä edetään kuukausiaskelin toimenpiteestä toiseen. 

– Menneestä voidaan todeta, että olemme saaneet uuden verkkoläsnäolon ansiosta yhteydenottoja, ja niistä on saatu myös kotiutettua projektejakin. Koemme, että Verkkoasema tuntemus meidän toimialastamme on syventynyt hyvälle tasolle. Jatkossa pitäisikin saada yhä tarkempaa tietoa asiakkaistamme, jotta markkinointi voisi olla yhä kohdennetumpaa, summaa Juhani ajatuksen jatkotoimista.  

– Kaikkiaan Verkkoaseman kanssa on saatu homma hyvin vauhtiin, ja nyt on siirrytty KasvuMIT:iin, eli markkinoinnin ulkoistamispalveluun. On hyvä, että meitä muistutellaan aineistoista ja niiden tarkistuksista. Näin pysymme suunnitellussa tahdissa. Etenemme kuukausittain toimenpide kerrallaan, analysoimme ja siirrymme seuraavaan jalostetuin tiedoin, viittaa Juhani tarkentuviin toimenpiteisiin oikean asiakkaan saavuttamiseksi. Ja jatkaa vielä loppuun: 

Mielestäni me ymmärrämme toisiamme. Tietoja vaihdetaan ja tieto kulkee.

Juhani Takkinen

Menneestä voidaan todeta, että olemme saaneet uuden verkkoläsnäolon ansiosta yhteydenottoja, ja niistä on saatu myös kotiutettua projektejakin. Koemme, että Verkkoasema tuntemus meidän toimialastamme on syventynyt hyvälle tasolle. Jatkossa pitäisikin saada yhä tarkempaa tietoa asiakkaistamme, jotta markkinointi voisi olla yhä kohdennetumpaa.

Kaikkiaan Verkkoaseman kanssa on saatu homma hyvin vauhtiin, ja nyt on siirrytty KasvuMIT:iin, eli markkinoinnin ulkoistamispalveluun. On hyvä, että meitä muistutellaan aineistoista ja niiden tarkistuksista. Näin pysymme suunnitellussa tahdissa. Etenemme kuukausittain toimenpide kerrallaan, analysoimme ja siirrymme seuraavaan jalostetuin tiedoin.

Juhani Takkinen
RE Group

Vastaavia toteutuksia