DiamondCRM

08.05.2019

15 myyttiä hakukoneoptimoinnista

Edelleen törmään keskusteluissa SEO-myytteihin, jotka kannattaisi jättää visusti historiaan. Google päivittää algoritmejaan jatkuvasti pyrkien estämään väärinkäytökset ja siksi vanhoilla ”black hat” -optimointikikoilla ei enää saa toivottuja tuloksia. Vanhat myytit elävät silti vahvoina.

Blogissani käyn läpi 15 esimerkkiä väärinkäsityksistä, joihin olen työssäni törmännyt.

1. Minun täytyy itse lisätä sivustoni Googlen hakukoneeseen

Googlen hakukone perustuu linkkeihin ja Google bot lisää hakukoneeseen kaikki sivut, joille se linkkejä pitkin päätyy. Paras tapa edesauttaa sivuston indeksoitumista Googleen on lähettää Googlelle uuden sivuston sivustokartta Google Search Consolen välityksellä, huolehtia, että sivuston sisältö on Googlen nähtävissä ja rakentaa ulkoisia linkityksiä etenkin uudelle verkkosivustolle.

2. Google Adsin käyttö vaikuttaa positiivisesti myös orgaaniseen löydettävyyteen

Edelleen kysytään toistuvasti, parantaako Google Adsin käyttö myös Googlen orgaanisissa eli luonnollisissa hakutuloksissa sijoittumista. Vastaus on ei ja tämän vahvistaa myös Google. Googlen hakutuloksissa sijoittumisen edellytyksenä on, että sivusto on rakennettu Googlen suositusten mukaan ja se on kilpakumppaneitaan vahvempi. Hakukoneoptimoinnissa ei siis ole kyse mistään salatieteestä.

3. Hakukoneoptimointi on vain teknisiä muutoksia sivustolla

Kokonaisvaltaisen hakukoneoptimoinnin tekeminen pitää sisällään myös teknisiä optimointitoimenpiteitä, mutta pelkästään niitä toteuttamalla saat tuskin toivomiasi tuloksia. Hakukoneoptimoinnin painopisteinä ovat myös laadukkaiden sisältöjen tuottaminen, tehokas linkitysstrategia sekä verkkosivuston käyttäjäkokemus.

4. Ulkoisten linkkien määrä yksistään vaikuttaa hakukoneoptimointiin

Googlen algoritmipäivitysten myötä jokainen verkkosivusto on saanut sivuston arvoa mittaavan arvosanan. Arvosana perustuu siihen, kuinka paljon ulkoisia linkityksiä kyseinen sivusto omaa ja minkä arvosanan linkittävät sivustot omaavat. Nykyisin optimoinnissa keskitytäänkin kasvattamaan viittaavien domainien eli sivustokokonaisuuksien määrää yksittäisten linkkien sijaan ja samalla seurataan myös, että linkittävien sivujen arvot ovat riittävän hyviä parantaakseen optimoitavan sivuston arvoa.

5. Hakukonelöydettävyys yksistään takaa kävijämäärän kasvun

Tutkimusten mukaan hakutulosten kolme ensimmäistä tulosta saavat eniten klikkauksia. Vaikka sijoittuisitkin kolmen kärkeen, et välttämättä kasvata kävijämäärääsi sivustolla. Jos olet optimoinut sivustosi avainsanalle, jolle ei ole hakuja tai joka ei liity liiketoimintaasi, on turha odottaa kävijäryntäystä. On tärkeää tehdä kattava avainsana-analyysi ennen hakukoneoptimoinnin aloittamista ja valita optimoitavat sanat tarkoin. Keskeistä on myös huolehtia, että hakutuloksesi on houkutteleva. Muokkaa siis sivusi title ja meta description kuntoon.

6. Metatiedot parantavat hakukonelöydettävyyttä

Edelleen on voimissaan myytti, jonka mukaan Google arvottaa hakukoneoptimoinnissa meta keywords- ja meta description -sisältöjä. Meta keywordsien käyttö loppui jo aikoja sitten ja vuonna 2009 Google ilmoitti, ettei myöskään meta description -kentällä ole enää arvoa optimointimielessä. Tästä huolimatta, kuten edellä todettiin, hyvä meta description parantaa klikkaussuhdetta luonnollisissa hakutuloksissa.

7. Avainsanaa tulee käyttää aina perusmuodossaan

Google on parantanut semantiikkaansa viime vuosien aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että Googlen hyödyntämä RankBrain ymmärtää sijapäätteitä ja taivutusmuotoja – myös suomenkielellä. Semantiikan kehittymisen ansiosta voimme kirjoittaa optimoitaville sivuille luontevaa tekstiä ja Google niputtaa kaikki taivutusmuodot yhden optimoitavan teeman taakse.

8. Kaiken avainsanasta kertovan sisällön tulee olla yhdellä laskeutumissivulla

Algoritmipäivitysten myötä Google on alkanut myös arvottamaan yksittäisten sivujen sijaan sivustokokonaisuuksia. Näin ollen Google arvioi, kuinka keskeisessä asemassa mikäkin sivuston teema on koko sivustoa arvioidessa. Tämä mahdollistaa nk. tukisisällön hyödyntämistä. Voit tarjota optimoimastasi teemasta lisätietoja esimerkiksi blogissasi ja tuottaa näin enemmän sisältöä kevyemmällä rakenteella.

9. Mitä enemmän sivuja, sen parempi

Osa näyttää yhä kuvittelevan, että sivuston laajuus vaikuttaa hakukoneoptimointiin merkittävästi. Sivujen määrää merkittävämpi on kuitenkin sisällön laatu, jota Google on painottanut jo usean vuoden ajan. Tärkeää on myös huomioida duplikaattisisällön rankaistavuus. Mikäli kasvatat sivujesi määrää kopioimalla samaa sisältöä eri sivuille, itseasiassa heikennät hakukonelöydettävyyttäsi.

10. Kuvia ei tarvitse optimoida

Google ei näe kuvia ja siksi kuvien alt-tekstien sekä tiedoston nimien hyödyntäminen ovat ainoita keinoja hyödyntää myös kuvia hakukoneoptimoinnissasi. Nykyisillä sivustoilla käytetään runsaasti kuvia ja siksi myös kuvien tietoihin kannattaa sijoittaa avainsana tukemaan teemaa sivustolla. On myös tärkeää huomioida, että Google tukee vain BMP-, GIF-, JPEG-, PNG-, WebP- sekä SVG-tiedostomuotoa. Kuvien hakukoneoptimointi edesauttaa kuvien löytymistä myös Googlen kuvahaussa, mikä voi täten parantaa sivuston löydettävyyttä.

11. Käyttäjäkokemuksella ei ole väliä

Google on parantanut myös sivuston käyttäjäkokemuksia mittaavia algoritmejaan ja käyttäjäkokemuksella on nyt enemmän merkitystä kuin koskaan aikaisemmin. Arvio käyttäjäkokemuksesta perustuu mm. sivustolla vietettyyn aikaan, selattujen sivujen määrään sekä statistiikkaan siitä, mitkä sivut käyttäjiä kiinnostivat. Viime aikoina yhdeksi tärkeäksi kriteeriksi on noussut sivuston latausaika, joka vaikuttaa myös käyttäjäkokemukseen. Nykyään yhden sivun kestävä vierailu luetaan välittömäksi poistumiseksi, joten nk. one-pager-muotoisen sivustomallin käyttö ei ole kannattavaa optimointimielessä.

12. Sivuston mobiilikäytettävyydellä ei ole väliä

Keväällä 2015 Google julkaisi mobiilialgoritmipäivityksen, jonka ansiosta mobiililaitteilla hakuja tekeville ryhdyttiin ensisijaisesti tarjoamaan mobiiliystävällisiä sivustoja hakutuloksissa. Googlen suosio perustuu käyttäjäystävällisyyteen ja näin ollen tämäkin oli yksi keino parantaa käyttäjäkokemusta. Verkkosivut, jotka eivät skaalaudu mobiililaitteisiin Googlen sääntöjen mukaisesti kärsivät algoritmipäivityksen myötä sijoitusten heikkenemisestä.

13. Paikallinen hakukoneoptimointi ei ole enää tärkeää

Mobiililaitteiden yleistymisen myötä Google on kyennyt rakentamaan lukuisia uusia sijaintiin liittyviä mittareita. Tutkimusten mukaan ihmiset ”googlaavat” palveluntarjoajia ennen kivijalkamyymälässä vierailuaan, joten hakukonelöydettävyydellä on väliä myös paikallisesti – olit sitten paikallinen toimija tai useita toimipisteitä omaava ketju. Kannattaa huolehtia myös, että tiedot ilmaisessa Google MyBusiness -tilissäsi ovat ajan tasalla.

14. HTTPS-yhteydellä ei ole merkitystä hakukoneoptimoinnissa

Elokuussa 2014 Google ilmoitti suosivansa https-muotoisia verkkosivustoja. Tammikuussa 2017 Google ryhtyi merkitsemään epäluotettaviksi hakutuloksiksi http-muotoisen osoitteen omaavat sivustot Chrome-selaimessa. Chromea seurasivat myös Firefox ja myöhemmin Internet Explorer. SSL-sertifikaatin eli suojatun HTTPS-yhteyden käyttöönotto ei siis vain edistä sivuston löydettävyyttä vaan myös tekevät hakutuloksestasi houkuttelevamman.

15. Pop-up–ikkunoiden käyttö vahingoittaa aina Google-näkyvyyttä

Elokuussa 2016 Google ilmoitti ryhtyvänsä rankaisemaan häiritsevien pop-up -ikkunoiden käytöstä. Häiritsevillä he tarkoittivat pop-up-ikkunoita, jotka heikentävät merkittävästi sivuston käyttökokemusta, vievät merkittävän osan esimerkiksi mobiilinäkymästä ja eivät tarjoa helppoa tapaa sulkea ikkunaa niin halutessaan. Google ei kuitenkaan rankaise kaikenlaisten pop-up -ikkunoiden käytöstä. Jos siis haluat käyttää pop-up -ikkunoita sivustollasi, tutustu Googlen ohjeisiin tarkemmin.

Jäikö jokin vielä mietityttämään? Tutustu, miten voimme auttaa hakukoneoptimoinnissa!

Hakukoneoptimoinnin pikaopas

Riikka Pohjanen

Kirjoittaja Riikka Pohjanen on ollut #verkkisläinen vuodesta 2011 lähtien. Riikka blogaa digimarkkinoinnista sekä ohjelmistoratkaisuista.

Seuraa kirjoittajaa myös somessa:

Tilaa blogit
Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua saattaa kiinnostaa myös

konversio-optimointi

Eikö verkkosivukävijät tanssi pillisi mukaan? Aloita konversio-optimointi.

Aiemmassa bloggauksessa käsittelimme Google Analyticsin perusteita ja sitä, miten tulkita analytiikkaa. Emme kuitenkaan käsitelleet juurikaan sitä, mitä konversiot ovat, miten niitä voidaan mitata ja miksi niitä kannattaa seurata ja optimoida. Tämän blogin agendana onkin syventyä näihin teemoihin tarkemmin. Mitä konversiot ovat? Konversiot ovat sinun itsesi määrittämiä, liiketoiminnallesi asettamia tavoitteita, joita… Lue lisää

Opi tulkitsemaan analytiikkaa

Google Analytics pähkinänkuoressa

opi tulkitsemaan analytiikkaa! Tässä blogissa otetaan Google Analyticsin perusteet haltuun! Vaikka monilla yrityksillä on Google Analytics asennettuna verkkosivulle, se ei tarkoita sitä, että Analytics olisi oikeasti aktiivisessa käytössä. Älä siis heitä kallisarvoista dataa hukkaan, sillä sen pohjalta voit tehdä liiketoimintaasi edistäviä päätöksiä. Mistä kannattaa lähteä liikkeelle? Alla esittelen sinulle ne… Lue lisää

Hakukoneoptimointi-vs.-sosiaalinen-media

Hakukoneoptimointi vs. sosiaalinen media – kumpi sopii markkinointiisi paremmin? Osa 2

Yleisesti ottaen verkkosivuston kävijämäärän lisäämiseen suositellaan hakukoneoptimoinnin tekemistä sekä aktiivista läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Nämä ovatkin kaksi tärkeintä kanavaa inbound-markkinoinnin tekijälle. Mitä jos aika ei riitäkään molempiin ja joudut tekemään valinnan näiden kahden välillä? Viime blogissani arvioin hakukoneoptimoinnin etuja ja heikkouksia, joita vertaan tässä blogissani sosiaalisen median etuihin ja heikkouksiin. Vertailun… Lue lisää

hakukoneoptimointi vs sosiaalinen media

Hakukoneoptimointi vs. sosiaalinen media – kumpi sopii markkinointiisi paremmin? Osa 1

Yleisesti ottaen verkkosivuston kävijämäärän lisäämiseen suositellaan hakukoneoptimoinnin tekemistä sekä aktiivista läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Nämä ovatkin kaksi tärkeintä kanavaa inbound-markkinoinnin tekijälle. Mitä jos aika ei riitäkään molempiin ja joudut tekemään valinnan näiden kahden välillä? Tässä blogissani arvioin hakukoneoptimoinnin etuja ja heikkouksia, joita vertaan seuraavassa blogissani sosiaalisen median etuihin ja heikkouksiin. Vertailun… Lue lisää

Kaikki asiantuntijavinkit

Analytiikka asiakaskokemus CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö Internet Intranet Intrexx Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointiteknologia myynti northern glow ohjelmistosuunnittelu Ohjelmistot palvelut salesvation sisältömarkkinointi Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus verkkokauppa Verkkosivut Yrittäjyys

Kaikki blogit