Innostu-opi-ja-menesty

15.09.2017

Innostu, opi ja menesty!

Samuli Välimäki piti inspiroivan puheen ihmisen mielestä, oppimisesta ja muistamisesta syyskuun Salesvation-tapahtumassa. Itselleni puheenvuorosta mieleen jäi vahvimmin se, kuinka innostuminen ja positiivinen suhtautuminen omaan itseensä edesauttaa oppimista.

Välimäki viittasikin Carol Dweckin Growth Mindset -”teesiin”: Kykysi eivät ole synnynnäisiä vaan harjoittelun avulla voit kasvaa mestariksi. Mikäli noudattaa tätä ajattelutapaa, on mahdollista menestyä paremmin ja selvitä myös vastoinkäymisistä joustavammin. Takaiskut ovat osa oppimista ja tie mestaruuteen. Vastaavasi he, jotka ajattelevat kaikkien kykyjen olevan ennalta annettuja, välttelevät haasteita, pysyvät mukavuusalueellaan ja näin ollen välttelevät oppimista. Mikä voisi ollakaan vapauttavampi ajatus kuin se, että ”minä voin ja pystyn”? 

”Murehtiminen on mielikuvituksen väärinkäyttöä” -lausahdus on Välimäen omia suosikkeja ja se viittaa siihen kuinka voimakas on ihmisen kyky visualisoimalla muistaa ja oppia asioita. Ihminen oppii sekä harjoittelemalla riittävästi sekä assosioimalla asioita visuaalisesti mielessään. Tätä taitoa voi toki käyttää väärin, mihin yllämainittu lausahduskin viittaa. Visuaalisten mielikuvien avulla on helppo mm. palata negatiivisiin tapahtumiin ja tunnetiloihin, jolloin nykyinenkin olotila muuttuu murehtimiseksi.

Puheenvuoron ”pihvi” oli opettaa yhden tietyn kirjan pääsisältö yleisölle muistipalatsi-tekniikan avulla. Muistipalatsi on tekniikkaa, jota on käytetty muistamisen apuna jo antiikin ajoista lähtien. Tarina kertoo, että runoilija Simonides oli selviytynyt ainoana henkilönä rakennuksen sortumisesta. Hän oli ollut ruokailemassa ryhmässä, jonka kaikki muut jäsenet olivat murskaantuneet niin, ettei heitä voitu tunnistaa. Simonides pystyi tunnistamaan ruumiit, kun hän muisti, millä paikalla kukin ruokailija istui. Tästä hän päätteli, että asioita pystyy muistamaan yhdistämällä ne tiettyyn paikkaan. (Lähde: Wikipedia)

Yleisö pääsi siis pikaopiskelemaan Dale Carnegien selfhelp-kirjaa ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” muistipalatsi-tekniikan avulla. Kirjan pääopetuksia, kuten ole aidosti kiinnostunut ihmisistä, vältä väittelyitä, kerro omista virheistä avoimesti, tallennettiin mieleen pakoputkien, peukkujen, huutomerkkien ja magneetin avulla. Tarkoitus oli muistaa kirjan opetuksia ankkuroimalla ne hassunkurisiinkin esineisiin, jotka muodostivat kokonaisuudessaan taulun. Itse olen harjoitellut aiemmin muistipalatsi-tekniikkaa tutun tilan avulla, esimerkiksi kauppalistan voisi painaa mieleensä niin, että ulkovella kohtaan perunat, eteisessä sipulit, eteisen pöydällä nököttää kaali jne. Visuaalisten mielikuvien avulla on siis helpompi oppia ja lopulta muistaa asioita.

Mitäs puheenvuorosta jäi käteen tapahtuman teemaan eli myyntiin liittyen?

Asiakaskohtaamisessa nimen muistaminen on erityisen suotavaa, sillä siitä tulee puhuteltavalle tunne kunnioittamisesta ja välittämisestä. Nimiä taas voi nopeasti opetella muistamaan muistipalatsi-tekniikan avulla: Assosioi etu- ja sukunimi ensimmäisenä mieleentulevaan asiaan/asioihin ja visualisoi ne mielessäsi (tässä kohtaa on myös suotavaa unohtaa itsellesi syöttämä harha-ajatus huonosta nimimuistista, palaa teesiin Growth mindset!).

Opeteltu kirja ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” oli taas täynnä vinkkejä, jotka sellaisenaan olivat käyttökelpoisia aktiivisen myyntimiehen (tai naisen) työkalupakkiin: Älä puhu itsestäsi, puhu toista osapuolta kiinnostavista asioista. Hymyile (sopi ehdottomasti kaikille). Ole aidosti kiinnostunut toisesta ja vältä väittelyitä. Suhtaudu myötämielisesti toisen ihmisen toiveisiin.

Näillä eväillä on hyvä jatkaa kaupallista syksyä, kiitos Samuli ja Salesvation!

Tiina Räisänen

Tiina Räisänen on Verkkiksen toimitusjohtaja, taivaisiin kurottaja ja digitekijä. Intohimon kohteina ovat mm. moderni johtaminen, inbound-markkinointi, kirjoittaminen & sisällöntuotanto ja perinteinen sekä sosiaalinen myyntityö.

Seuraa kirjoittajaa myös somessa:

Tilaa blogit
Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Salesvation Sami Jauhojärvi

Mitä 17 vuotta ammattiurheilijana opetti voittamisesta?

Salesvationin päivän toisessa puheenvuorossa estradille asteli kaikkien tuntema Sami ”Musti” Jauhojärvi. Tuo periksiantamaton huippu-urheilija ja hiihtäjä, joka toi suomalaisen hiihdon takaisin kansan suosioon Lahden skandaalin jälkeen. Ennakkoon minulla oli kovat odotukset Samin puheenvuorosta – Olinhan minäkin lähes YT:n (Ylitornion) miehiä ja intohimoinen penkkiurheilija. Samin puheenvuoron teemana oli voittaminen, mitä hän… Lue lisää

Salesvation Sami Jauhojärvi

Vältä väkivaltaa myynnissä!

Salesvationin viimeisenä puhujana kuultiin koko kansan rakastamaa turkulaista. Viimeisen puheenvuoron piti tietenkin kiinteistövälittäjä/onnenpyöräjuontaja/diili-kilpailija/myyntimies Jethro Rostedt! Puheenvuoronsa alussa Jeti meinasi menossa olevan viimeinen erä ja miehen olevan täysin köysissä. Tämä ei kuitenkaan pitänyt aivan paikkaansa, sillä puhe oli jotain myyntikoulutuksen ja stand up -shown väliltä. Yleisö selvästi nautti kuulemastaan ja salissa… Lue lisää

Puhu-vähemmän-myy-enemmän

Puhu vähemmän, myy enemmän!

Osallistuimme Verkkiksen porukan kanssa Salesvation 4 -tapahtumaan, jossa yksi päivän esiintyjistä oli huikean energinen ja räväkkä Tuija Rummukainen. Tuija on työssään haastatellut yli sataa myyjää eri toimialoilta ja kerännyt kasaan faktat siitä, millainen on huippumyyjä.

Tekoäly-mullistaa-myynnin

Tekoäly mullistaa myynnin

Ostaisitko sinä robotilta uuden pölynimurin? ”En kai…” -vastaus kuuluu luultavasti aika monen suusta. Mitä tekoäly käytännössä on, miten sitä voidaan hyödyntää juuri nyt esimerkiksi myynnissä ja mitä se tulee olemaan tulevaisuudessa, olivat Taneli Tikan, Tieto Oyj:n innovaatiojohtajan, pääpointit Oulussa 8.9. pidetyssä Salesvationissa. Tekoälyn hyödyntäminen Jo tällä hetkellä tekoälyä hyödynnetään laajalti… Lue lisää

Kaikki asiantuntijavinkit

Analytiikka asiakaskokemus CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö Internet Intranet Intrexx Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointiteknologia myynti northern glow ohjelmistosuunnittelu Ohjelmistot palvelut salesvation sisältömarkkinointi Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus verkkokauppa Verkkosivut Yrittäjyys

Kaikki blogit