Blogi

17.1.2019

Digimarkkinoinnilla lisää liikevaihtoa

Saako digillä tuloksia? Tutustu Verkkiksen omaan dataan!

Vuosi on taas vierähtänyt ja on aika tutustua Verkkiksen oman markkinoinnin tuloksiin. Teemme asiakkaillemme digimarkkinointia, mutta toki teemme paljon markkinointia myös itsellemme. Verkkis toimiikin erinomaisena testilabrana, kun kokeilemme uusia työkaluja, medioita tai tekniikoita. Vuoden 2017 tulokset löydät täältä.

Verkkosivujen kävijävolyymi on noussut +15 % digimarkkinoinnin toimenpiteillä

Verkkiksellä satsataan jatkuvasti sekä Google-näkyvyyden parantamiseen että sosiaalisen median presenssiin. Luonnollisten hakutulosten kautta tulleiden määrä on parantunut entisestään, kun olemme parantaneet näkyvyyttämme Googlessa. Pääosin kasvu onkin saatu aikaan Googlen veloituksettomista hakutuloksista. Suora liikenne ja sosiaalinen media ovat seuraavaksi tärkeimmät kanavamme. Sen jälkeen liikennettä tulee maksullisen mainonnan (mm. Google Ads) sekä uutiskirjeidemme kautta.

Suosituin sisältö digimarkkinoinnissa

Pelkät yritys- ja tuote-esittelyt eivät kuitenkaan kävijöitä kiinnosta. Satsaamme rutkasti aikaa sisällöntuotantoon ja mietimme sitä, kuinka voisimme auttaa tulevia asiakkaitamme jo etukäteen. Tuotamme sisältöä blogien lisäksi myös aktiivisesti videomuodossa. Myös eri teemoihin keskittyneet oppaat ovat olleet verkkosivukävijöiden suosiossa.

Blogeista kiinnostavimpia ovat olleet:

YouTube-sisältö

Vuoden 2018 alussa aloitimme aktiivisen sisällöntuotannon myös videoiden saralla, josta olemmekin saaneet valtavan määrän palautetta katsojiltamme. YouTube-kanavallamme onkin kulutettu sisältöä 30 000 minuutin verran vuonna 2018. Ehdottomasti suosituin sisältö on ollut Modernin markkinoinnin videokurssi, johon pääset tutustumaan täällä.

”Olette jääneet positiivisesti mieleen erilaisilla sisällöillä ja videoilla somessa. Pidän teidät mielessä, kun meillä on halua lähteä digimarkkinoinnin asioita kehittämään lähitulevaisuudessa!”

Suosituimmat yksittäiset videot ovat olleet:

Kävijöistä liideiksi

Pelkät prosentit tai verkkosivukävijät eivät kuitenkaan liikevaihtoa kasvata, vaan myynti huutaa liidejä! Olemme kasvattaneet kerättyjen liidien määrää vuonna 2018 +130 %! Saimme verkkosivujen kautta eritasoisia liidejä yhteensä 1 480 kappaletta. Verkkikselle tuli tarjouspyyntöjä myös suoraan sosiaalisen median kanavien kautta lähes 50 kappaletta, joista useasta saimmekin uuden asiakkaan.

Kiinnostavimmat ”liidienkeruumagneetit” ovat olleet:

  1. Hakukoneoptimoinnin pikaopas
  2. Markkinoinnin automaation pikaopas
  3. Some-opas B2B-yrityksille

Tärkeintä digimarkkinoinnin onnistumisessa = muuntumisessa kasvaksi liikevaihdoksi on:

  1. Keskittyminen = Digimarkkinoinnin ydin on tuottaa lisäarvoa tulevalle asiakkaalle.
  2. Huomio = Siirrytään myymisestä auttamiseen.
  3. Kärsivällisyys = Tehdä markkinoinnin toimenpiteitä toistuvasti ja suunnitelmallisesti.
  4. Yhteistyö = Markkinoinnin ja myynnin välinen keskustelu on aktiivista. Mikä toimii, mikä ei? Myynti siirtää kentältä tietoa markkinointiin – mistä asiakkaat juuri nyt puhuvat?
  5. Automatisointi = Keskitytään olennaiseen ja automatisoidaan bulkkityö.

Onnistuisiko tämmöinen sinunkin yrityksessäsi? Ota yhteyttä ja ideoidaan yhdessä!

Markkinoinnillisin terveisin,

Tiina
@THRaisanen

Ja niin, se liikevaihdon kasvu. Näyttäisi siltä, että digimarkkinointi on tuonut vuonna 2018 n. 200 000 euroa lisää liikevaihtoa Verkkiksen kassaan!

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti CRM digitaalinen markkinointi digivalmennus DO2018 etävalmennus hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu Laskurit marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut Saavutettavuus salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi social selling Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys