8.8.2019

Uusia työkaluja mainonnan tueksi – Google Marketing Live 2019

Blogisarja osa 3

Tässä blogissani keskityn Google Marketing Live 2019 -tilaisuudessa julkaistuihin mainontaa tukeviin työkalujen lanseerauksiin. Google on vuosi vuodelta pyrkinyt tekemään Google Ads-mainoksien luomisesta ja markkinoinnista helpompaa tarjoamalla erilaisia mainontaa tukevia työkaluja.

Näistä esimerkkinä viime vuosina lanseeratut AdWords Express sekä erilaiset mainosten luontiin ja hallintaan keskittyneet työkalut. Tänä vuonna fokus oli koneoppimisen hyödyntämisessä, videomainonnan helpottamisessa sekä applikaatioihin kohdentuvan mainonnan parannuksissa.

Pyrin käyttämään blogissani lanseerauksessa käytettyjä nimiä, sillä luonnollisesti näille ei ole vielä suomennoksia olemassa.

Uusia työkaluja videomainostukseen

Google on pyrkinyt nostamaan YouTubessa tapahtuvan videomainonnan suosiota lanseeraustilaisuuksillaan vuosi vuodelta. Viime vuosina on tullut uusia mainosmuotoja, joilla on pyritty parantamaan kohdentamista ja oikean yleisön löytämistä. Googlen havainto selkeästi on, ettei etenkään lyhyitä videomainoksia tehdä siksi, että videoiden leikkaaminen tehokkaammiksi on vaivalloista.

Nyt Google yhdistää koneoppimisen jo aikaisemmin tarjolla olleeseen ”Bumper ad”-mainosmuotoon. Ajatuksena tässä on, että lyhyellä, vain 3-6 sekuntia kestävällä videolla mainostetaan ärsyttämättä katsojaa. Yhdistelmällä on luotu uusi ”Bumper Machine”, joka luo lyhyet mainosvideot puolestasi. Videokone tarvitsee vain alle 90 sekuntia pitkän videon ja rakentaa siitä erilaisia lyhytvideoversioita tarjolle mm. kasvojen ja tuotteiden tunnistusta hyödyntäen.

Uusi työkalu tuo mieleen display-bannereille tarjotun bannerityökalun, jossa voi rakentaa joko staattisia mainoksia haluamistaan elementeistä tai luoda dynaamisia mainoksia ja antaa Googlen koneoppimisen rakentaa kuhunkin tilanteeseen sopiva banneri. Ainakin kuvapuolella tämä toimii, joten miksipä ei videopuolellakin.

Verkkosivuista applikaatioihin

Google on selkeästi huomannut, että applikaatioiden käyttö on lisääntynyt ja koska Google Ads mainokset ovat aikaisemmin tarjonneet mahdollisuutta linkittää vain applikaation etusivuun, se on karsinut mainostajia. Nyt tähänkin tulee muutos ja jo ennestään tuttu ”deep linking” -ominaisuus tulee käyttöön myös haku-, display- ja shopping-mainoksiin. Ominaisuuden avulla voit siis ohjata mainoksesta kävijän applikaatiosi eri osiin yhtä lailla kuin verkkosivustosi navigaatiossa alasivuille ja parantaa näin vuorovaikutusta mainoksen ja applikaation välillä. Tämän lisäksi Google lupasi parantaa myös applikaatioiden analytiikkaseurantaa. Verkkosivujen analytiikkaseurannan rinnalle nousee applikaatioseuranta sekä applikaatioille suunnattu konversioseuranta.

Näillä muutoksilla Google todennäköisesti lisää mobiilitarjoajien osuutta markkinointityökalunsa käyttäjinä, mutta tämä voi edesauttaa myös laajempaa siirtymistä verkkosivuista applikaatioihin – joko osin tai kokonaan. Googlen tutkimusten mukaan applikaatioiden käyttäjät ovat sitoutuneempia kuin verkkosivuston käyttäjät, vaikka huomioon otettaisiin kirjautuneetkin käyttäjät. Lisäksi he ovat huomanneet, että etenkin verkkokaupoissa ihmiset palaavat ostamaan uudelleen herkemmin applikaatiolla, jossa kaikki tiedot ovat tallennettuna valmiiksi ja ostaminen tapahtuu parilla klikkauksella.

Tutustu myös aiempaan blogiimme, joka käsitteli Googlen uusia mainosmuotoja ja koneoppimisen tarjoamia mahdollisuuksia. Seuraavassa blogissani lisätietoa kohdentamista helpottavista #GoogleMarketingLive2019-lanseerauksista.

Blogisarjassamme on 8 osaa:

  1. GoogleMarketingLive2019 – Alkusanat
  2. GoogleMarketingLive2019 – Google Adsin uusia markkinointimuotoja
  3. GoogleMarketingLive2019 – Uusia työkaluja mainonnan tueksi
  4. GoogleMarketingLive2019 – Apua kohdentamiseen
  5. GoogleMarketingLive2019 – Uusia palveluita yksityishenkilöille
  6. GoogleMarketingLive2019 – Kuvatunnistuksesta videotunnistukseen
  7. GoogleMarketingLive2019 – Googlen innovaatioita
  8. GoogleMarketingLive2019 – Google ja tietoturva
Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi brändi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 Google Ads hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointiteknologia myynti Ohjelmistot rekrymarkkinointi salesvation seo sisällöntuotanto sisältömarkkinointi sisältöstrategia somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Tietoturva tiktok tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivuprojekti verkkosivut videotuotanto Wordpress Yrittäjyys