Verkkoasema järjestää asiakkailleen ja muille digimarkkinoinnista kiinnostuneille Digiaamiaisia. Viimeisimmän kerran pöydät notkuivat aamupalasta toissapäivänä, kun Verkkoaseman Tiina, Riikka ja Jyrki sekä Mainostoimisto Kluun Marko kertoivat tuoreimpia vinkkejä hakukoneoptimointiin. Saimme paikan päälle mukavasti eri alojen edustajia ja tunnelma oli mitä mainioin!
Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa
Verkkoaseman toimitusjohtaja Tiina Räisänen avasi aamiaisen pitämällä puheenvuoron kokonaisvaltaisesta digitaalisesta markkinoinnista. Hän jakoi ajatuksensa siitä, ettei digimarkkinointia ajateltaisi enää yksittäisinä toimenpiteinä, vaan laajempana kokonaisuutena. Asiakkaan ja toimittajan on yhdessä suunniteltava ja rakennettava kokonaisuus, jonka eri toimenpiteet tukevat toisiaan ja vievät asiakasta kohti liiketoimintatavoitteita.
Reilusti tiivistettynä tätä digitaalisen markkinoinnin prosessia voidaan kuvata REAN –mallilla, jossa R (reach) tarkoittaa asiakkaiden tavoittamista, E (engage) asiakkaiden sitouttamista, A (activate) asiakkaiden aktivoimista sekä N (nurture) asiakkaiden hoivaamista. Jokaista mallin vaihetta analysoidaan ja seurataan prosessin edetessä.
Tiinan puheenvuoron jälkeen mentiin käytäntöön, sillä digitaalisen markkinoinnin asiantuntijamme Riikka Pohjanen avasi hakukoneoptimoinnin saloja.
Hakukoneoptimointi NYT
Google muuttuu jatkuvasti. Maailman suosituimman hakukoneen taustalla tapahtuviin algoritmeihin tehdään vuosittain noin 600 pienempää tai suurempaa muutosta. Vaikka hakukoneoptimoijaa muutokset ja niiden perässä pysyminen saattavat silloin tällöin turhauttaa, on niillä kuitenkin yksi, selkeä tavoite: Tarjota hakukoneen käyttäjille laadukkaita hakutuloksia!
Puheenvuorossaan Riikka kävi läpi eroja uuden ja vanhan hakukoneoptimoinnin välillä. Aikaisemmasta ”black hat”-optimoinnista eli vilpin avulla hakutulosten etusivulle pääsemisestä on päästy vuosien aikana eroon, eikä oikotietä onneen ole tässäkään. Riikka sai korjattua myös yleisiä väärinkäsityksiä siitä, mitä hakukoneoptimointi tarkoittaa ja mitä se käytännössä on.
Riikan jälkeen estradille asteli Verkkoaseman ohjelmistoratkaisujen johtaja Jyrki Sundström.
Tekninen hakukoneoptimointi
Jyrki antoi kuulijoille ideaa siitä, mitä teknisellä hakukoneoptimoinnilla tarkoitetaan. Ihan ”perusjuttujen” lisäksi saimme myös microdata-tasolla vinkkejä siitä, kuinka kilpailluilla avainsanoilla saadaan luotua eroa muihin silloin, kun erot ovat erittäin pieniä. Jyrki kertoi varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka yrityksen näkyvyys Googlessa voidaan väärillä toimenpiteillä myös kokonaan menettää.
Jyrkin jälkeen tapahtuman viimeisteli Mainostoimisto Kluun toimitusjohtaja Marko Kallio.
Sisällöntuotanto osana hakukoneoptimointia
Mainostoimisto Kluun Marko kertoi puheenvuorossaan verkkosivujen sisällöstä, sen luomisen vaikeudesta ja siitä, mitä täytyy pitää mielessä kun sisältöä suunnitellaan. Sisällön avulla annetaan asiakkaalle se tieto, mitä tämä tarvitsee tehdäkseen ostopäätöksen tai ymmärtääkseen tarvitsevansa asiantuntijan apua. Marko tiivisti puheenvuoronsa erinomaisesti: ”Hyvä sisältö lisää uskottavuutta, lisää myyntiä ja luo asiakassuhteen – eli asiakas saa lisäarvoa!” Vaikka sisältö on yksi hakukoneoptimoinnin kolmesta kulmakivestä, tulee sitä luoda asiakas ja tämän tarpeet edellä.
Tarvitseko apua sisällöntuotannossa tai hakukoneoptimoinnissa? Tutustu palveluihimme!