24.11.2016

Milla Sitomaniemi: Milla Verkkoasemalta, terve!

”Verkkoasema, Milla Sitomaniemi” kuuluu useimmiten linjan toisesta päästä, kun soitat Verkkoasemalle. Samoin tuki@atk -osoitteeseen lähetettyjen mailien ensimmäinen käsittelyvaihe kulkee pääasiassa minun kauttani. Vaikka suurimman osan työpäivästäni vietänkin fyysisesti työpisteeni ääressä, tehtävänä olevat asiat vaihtuvat tiuhaan. Yleensä työn alla on vähintään kolme eri asiaa enemmän ja vähemmän päällekäin, ja siihen väliin tietysti soi vielä puhelin…

Tyypillisesti tehtävänä on joku isompi asiakasprojekti, joka haukkaa suurimman osan päivittäisestä työajasta. Yleensä se on joku web-sivusto tai siihen liittyvä asiakaskohtainen järjestelmä. Silloin kuin uudet sivustot ovat muilla työstössä, minä teen muutoksia eri asiakkaiden olemassa oleviin järjestelmiin tai ohjeistan asiakkaita niiden käytössä. Vastailen kysymyksiin, otan vastaan bugiraportteja tai muutospyyntöjä ja teen korjauksia ja muutoksia koodeihin tai välitän tiedon niistä eteenpäin muille koodareille. Osa työpäivistä menee myös uusien koodareidemme opastamiseen. Julkaisujärjestelmien asennukset ja päivitykset ovat minun työlistallani myös.

Työpäivän jälkeen pyörähdän kotona vaihtamassa vaatteet ja suuntaan nelikavioisen personal trainerini luokse. Tallilla ja etenkin hevosen selässä on pakko keskittyä hetkeen, joten työasiat jäävät hyvin taakse viimeistään silloin. Joskus jätän kypärän kotiin ja nappaan mukaan kameran sen sijaan. Viisivuotias varsasta ratsuksi -projektini pakottaa minut ulkoilemaan ja liikkumaan joka päivä, muuten mukavuudenhaluisena en kyllä lähtisi vapaaehtoisesti pimeään ja räntäsateeseen, vaikka ulkoilu tuulettaakin päätä oivallisesti. Tallilta kotiin palaakin useimmiten varsin hyvällä tuulella oleva vaimo!

Loppuilta kuluukin sitten useimmiten sohvatuolissa (jonka olen ensin vallannut kissalta), kirja käsinojalla ja joku neule tai muu käsityö sylissä. Ilta venähtää aina liian pitkäksi huolimatta aamulla tehdyistä ”tänään mennään varmasti ajoissa nukkumaan”-päätöksistä, ja aamulla sitten onkin vaikea päästä edes suunnilleen ajoissa ylös sängystä. Onneksi olen aika nopea lähtemään sitten, kun pääsen liikkeelle. Mikä herättäisikään paremmin, kuin aamullinen parinsadan metrin bussille juoksu!

Tilaa blogit

Nimi: Milla Sitomaniemi
Rooli Verkkoasemalla: Ohjelmistosuunnittelija, tuotetuki, osakas
Verkkoasemalla vuodesta: 2007
LinkedIn: https://fi.linkedin.com/in/milla-sitomaniemi-6b4bb573
Harrastukset: Ratsastus, lukeminen ja käsityöt
Lempiruoka: Savulohi ja uudet perunat
Motto: ”Elä ja anna toisten elää”

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti b2b markkinointi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi ihandiginä integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointistrategia markkinointiteknologia myynti northern glow Ohjelmistot palvelut rekrymarkkinointi salesvation sisällöntuotanto sisältömarkkinointi somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Testaus Tietoturva tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivut videotuotanto WooCommerce Wordpress Yrittäjyys